Jäähyväiset kauniille luonnolle ja kiwiyksilöille

Kun saapuu uuteen maahan, keskittyy vain siihen mitä ympärillään näkee. Maailmaa imee silmillään kuin ohuen pillin kautta, hyvin pinnallisesti ja vain sen verran mitä putkeen kerrallaan mahtuu. Ajan kuluessa alkaa ajatella enemmän "koko aivoilla". Ympäristöä pystyy pohtimaan ja erittelemään ja siihen tulee useampia näkökulmia. Silloin maisemat menettävät merkitystään ja ihmisistä tulee viihtymisen kannalta tärkeämpiä kohteita.

Uusi-Seelanti on pinnalta katsoen kuin Suomi: tehokas ja sisäisesti eriytynyt länsimainen yhteiskunta. Hommat toimii hyvin eli tavara vaihtaa omistajaa nopeasti ja säännönmukaisesti, ihmiset lähtevät ja saapuvat ajallaan ja ympäristöä korjataan kun siihen tulee virheitä tai elämää vaikeuttavia piirteitä. Pinnalta katsoen uusiseelantilaisia hyveitä ovat siisteys, sujuvuus, tarkoituksenmukainen ystävällisyys ja negatiivinen vapaus eli keskittyminen kieltoihin oikeuksien sijaan. Viimeinen näistä erottaa Uuden-Seelannin Suomesta ja on "kiwielämäntavan" ymmärtämisen kannalta ehkä tärkein asia.

Busseissa, kahviloissa, hostelleissa, kuntosaleilla ja maanteillä on kaikenlaisia käyttäytymisohjeita, "code of conducteja", jotka koostuvat lähes pelkästään kielloista eli asioista, joita ei saa tehdä. Oletuksena on, että kaikkea muuta saa tehdä. Listat voivat olla hyvin pitkiä eikä niitä edes jaksa lukea loppuun. Kieltolistojen määrästä ja massiivisuudesta jää fiilis, että kaikki on kielletty. Todellinen elämä näyttää kuitenkin olevan suurin piirtein samanlaista kuin Suomessa. Miksi sitten erikseen kieltää suuria määriä asioita jos ilmankin niitä pärjäisi?

Ei pärjäisi, koska kieltäminen on täällä tapa viestiä yksilöille miten kohdella muita. Suomessa toisten huomioon ottaminen on itsestäänselvyys, joka näkyy kieltojen vähyytenä. Kaikkea sitä mikä ei ole sallittua, on kiellettyä tai ainakin toimintaa, jota tulisi harkita erikseen. Suomessa ei ns. tarvitse kieltää, koska yhteisöllinen asenne on voimassa muutenkin. 

Uusi-Seelanti ei ole ainoa maa, joka korostaa kieltoja ja yksilöä niiden kautta. Huomasimme saman piirteen New Yorkissa ja todennäköisesti piirre löytyy kaikista yhteiskunnissa, jotka ovat kulttuurisesti monimuotoisia, mutta silti vahvasti kapitalistisia ja yksilövetoisia yhteiskuntia. 

(Parkkipaikan jyrkkyys ei ole illuusio)

Tässä piilee myös Uuden-Seelannin viehätys. Ihmiset ovat aloitteellisempia, sosiaalisempia ja ystävällisempiä, koska se on yksilövetoisessa yhteiskunnassa tapa siirtää eteenpäin yhteisöllistä välittämistä. Keskusteluja voi aloittaa helposti tuntemattomien kanssa ja ihmiset ovat "kiinnostuneita" sinun tarinastasi. Tähän verrattuna suomalainen ujous ja varautuneisuus eivät ole sattumanvaraisia psykologisia piirteitä vaan yhteisöllisyyden itsestäänselvyyttä, me-asenteen ensisijaisuutta ja oman trumpetin valikoituneempaa puhaltelua.

    (Lampaita hiihtohissin alla)

Uudessa-Seelannissa, niin kuin Yhdysvalloissakin, syntyy tunne, että yksilöllä on enemmän valtaa. Tavallaan se pitää paikkansa, koska täällä kunnioitetaan loputtomiin vaihtelevia "minuuksia" ja niiden loukkaamista säädellään kieltojen aiheuttamilla peloilla. Joku voi jopa kuvitella, että yksittäisillä ihmisillä on Suomea enemmän valtaa vaikuttaa toisiin ihmisiin tai yhteiskuntaan. 

Todellisuudessa valtaa on Suomea vähemmän koska toisistaan riippumattomien ihmisten joukosta tulee helposti massa. Massan jäsenet kuvittelevat yhteisön koostuvan epämääräisestä yksilöiden porukasta, jossa kaikilla on oma todellisuutensa. Näiden todellisuuksien ajatellaan olevan tasa-arvoisessa asemassa keskenään. Katsomalla ympärilleen Uudessa Seelannissa huomaa nopeasti, että näin ei ole. Ensimmäinen Airbnb-isäntämme puhui mieluiten rahasta, kustannuksista, taloudellisesta menestyksestä ja ihmisistä, joilla sitä ole.

Uudessa-Seelannissa viehättävintä on ympäristön viattomuuden ja ihmisten modernisuuden suhde. Luonto on Uuden-Seelannin tärkein "luonnonvara" koska se tuo maahan loputtomasti turisteja, jotka viettävät lomansa pääasiassa maksamalla rahaa hyvin erikoistuneista palveluista luonnon keskellä. Samalla nämä palvelut ovat mahdollisia Uuden-Seelannin luonnon omien erikoislaatuisten piirteiden, kuten huimien korkeusvaihteluiden ja lauhkean ilmaston takia. Luonto on myös yksilöiden elämässä tärkeä arvo, jota vaalitaan samanlaisena pyhänä kuin ihmisten yksilöllisyyttäkin. Suomesta voisi sanoa melkein samaa.

Jos Suomi sijaitsisi yhtä erikoisessa paikassa, olisi alueena yhtä nuori ja maisemaltaan yhtä eksoottinen ja jakaisi historiaa Brittien, Australian ja Yhdysvaltojen kanssa, meilläkin kävisi melkein 3 miljoonaa turistia vuodessa.

Terkuin

Eppu