Punaisten lyhtyjen Kings Cross

Melkein viikko vierähtänyt Sydneyssa ja oltu jo kuukausi reissussa! Sydneyssa on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Tuntuu, että olemme päässeet vain raapaisemaan Sydneyn pintaa tämän viikon aikana.

Asumme hostellissa Kings Crossilla, joka on ns. 'punaisten lyhtyjen' kaupunginosa. Paikka kuhisee elämää ja on täynnä ravintoloita ja kahviloita. Olemme syöneet täällä maistuvat pannukakut kahvilassa, joka näyttää epäilyttävältä, hakeneet ex temporee skumpat ja juustot perjantai-illalla. Olemme kierrelleet ja kaarrelleet ympäri Kings Crossia, öytäneet vakkarisalin ja vakkarikaupan, fiilistelleet ruokakaupan tarjous Timtameja (suklaakeksejä) ja tuoreita marjoja. Samalla löysimme Aldin (saksalainen halpisruokakauppa). Pidän Kings Crossista. Vaikka muutama koditon ja kylähullu voisi olla vähemmän.

Meitä peloteltiin, että Australia olisi kallis maa. Joissakin asioissa varmasti, mutta en ole itse kohdannut vielä asiaa. Lounasta saa 10 dollarilla (~6-7e), kaupassa tietyt tuotteet ovat halvempia (tuoreet marjat, peanut butter), alkoholi on halvempaa ja happy houreja on paljon. Toisin sanoen olemme Sydneyssa nauttineet elämästä.

Kuuluisa Sydneyn oopperatalo on nähty ja Botanic gardenissa kävelty. Kävimme myös lauantaina Paddintonissa joka lauantai järjestettävissä markkinoilla. Eri ruokakojuja, austraalialaisia designvaatteita ja rihkamaa löytyi. Tunnelma oli huippu. Tykkäsimme molemmat tästä. Tämän jälkeen päätimne vielä pyörähtää Newtownissa. En voi muuta sanoa kuin, että aivan mahtava kaupunginosa ja aivan erilainen kuin Paddington! Paljon pieniä vaatekauppoja, erilaisia kahviloita ja ravintoloita päästä päähän.

Mikä sitten on Syneyssa vähiten Suomi?

- Se, että voit olla niin paljoa suunnitelematta, mitä ja milloin ostat esim. ruoka-aineksia tai viniä. Suomessa ei hirveän monesta paikkaa voi perjantai-illalla päättää kl.22 aikaa, että nyt haluan nauttia juustoja ja viiniä. Kaupat ovat joko 22/23 auki ja paljon pikkukioskeja, jotka ovat ympäri vuorokauden auki.

- Kansallisuudet. Turisteja on paljon ja eri kansallisuuksia on näin ollen myöskin paljon. Kauppoje  ja ravintoloiden henkilökunnasta löytyy myös eri kansallisuuksia.

- Salien määrä keskellä kaupunkia. Valehtelematta keskeltä kaupunkia löytyy about 10salia toistensa läheisyydestä.

- Tiskiharja ei ole, vaan ällöttävä sieni, jolla pestään astiat.

Matkamme jatkuu kohti Canberraa! Siellä oleilemme 5 päivää ja loppuviikosta pääsemme juhlimaan Halloweenia Melbourneen!

Xoxo
Annika

Australialaisen kuntosalin herkistyvät miehet

Muistan vierailleeni noin kolmellakymmennellä suomalaisella kuntosalilla ja katson ympärilleni usein. Siksi kuvittelen olevani pätevä sanomaan kuntosaleista yhtä sun toista. Eniten tiedän kuntosalikävijöistä tai oikeastaan vain heidän ryhmäolemuksestaan - sitä mikä tekee heistä omanlaisiaan ja samalla yhdenmukaisia toisten samanlaisten kanssa. 

Mies on aina mies tilanteessa ja eri paikoissa miehistä näkyy erilaiset puolet. Parhaiten tämän huomaa siinä, miten miehisyyttä esitetään. Toimistossa oman päätteen ääressä katseiden ulottumattomissa ei tarvitse olla niin mies ja joskus jopa unohtaa sormet hiusten väliin, joiden harominen tuntuu yllättävän miellyttävältä kokemukselta. Sen sijaan paikoissa, joissa on miehisyydelle paljon riskejä, sitä esitetään vuolaammin. Ikinä ei näe röhnöttävämpää haara-asentoa kuin miehellä, joka odottaa tyttöystäväänsä kauneushoitolan aulassa eikä kukaan hiero rasvaa käsiinsä niin kovakouraisesti, kuin mies, jolle on puoliväkisin levitetty avokadouutetta ostoskeskuksen aulassa.

Australialaisista kuntosaleista en tiedä juuri mitään - olemme käyneet vasta yhdessä, mutta sielläkin näin paljon uutta. Mielenkiintoisin ilmiö on miestyyppi, joka tuntuu hyvin harvinaiselta suomalaisilla kuntosaleilla. Parhaiten lajia voi kuvata kertomalla sen toiminnasta omassa ympäristössään:

55 minuuttia kestäneen treenin loputtua hyväkuntoinen ja hoikka 25-vuotias pellavapää palaa harkituin askelin pukuhuoneeseen. Ensimmäisenä oikealla vastassa on monta neliömetriä kattava peili, jonka mies on muistanut jo ennen pukuhuoneeseen astumistaan. Hän katsoo hienovaraisesti peiliin päin, mutta ei lihaksia vaan kasvojaan, jotka ovat aivan punaiset treenin jäljiltä. Mies näyttää omasta mielestään hassulta, vähän possun väriseltä. Mies hymyilee itselleen.

Mies asettaa juomapullonsa ja pöytätapletin kokoisen kuntosalipyyhkeen penkille, mutta nostaa sen heti käteensä ja pyyhkii huolellisesti hien pois kaulan ja leuan alueelta. Samalla mies siirtää otsan eteen siirtyneet beigen väriset hiuksensa taakse ja haroo niitä useamman kerran, jotta hiukset todella pysyvät takansa. Mies istuu alas ja huokaisee, unohtuu noin minuutiksi ajatuksiinsa kunnes ottaa tiukan hiattoman toppinsa pois. Mies tutkii kämmeniään. Niissä on känsiä, mutta mies muistaa, ettei känsiä voi repiä pois koska tulos nykyistäkin rumempi. 

Mies kävelee ilman paitaa peilin eteen ja alkaa tutkia leukaansa. Tarkasti ajeltuun piikkipartaan on ilmestynyt outoja punaisia näppyjä, joita mies tutkii peilin edessä toisen, ilmeisesti samaa tekevän miehen kanssa. Katseiden kohdatessa he molemmat hymyilevät toisilleen ystävällisesti ja palaavat välittömästi takaisin tutkimaan näppyjä. 

Mies palaa paikalleen, ottaa loputkin vaatteet pois suihkuun menemistä varten, mutta istuukin alas shampoopullon kanssa, jonka etikettiä hän jää tutkimaan. Mies nousee ylös pyyhe lanteillaan ja kävelee suihkutiloihin kolmen putelin kanssa. 

Mies palaa suihkutiloista lähes täysin kuivattuna ja huomaa huoneen nurkassa TV:n musiikkikanavan, jossa esitetään Ellie Gouldingin uutta musavideota. Miehen silmät jäävät tuijottamaan ruutua ja huulet sanovat kertosäkeistön sanoja: and we gonna let it burn burn burn burn. Mies avaa kaappinsa oven ja ottaa sieltä esille liilan kauluspaidan. Miehen vaatekaapin vieressä on silityslauta, johon mies asettaa valmiiksi hyvin prässätyn kaulaspaitansa ja venyttää yhden hihan silityslaudan suuntaisesti. Vieläkin pelkästään pyyhe lanteillaan mies silittää levitetyn hihan ensimmäiseksi. 

Lintukolosta suureen cityyn

Blogi on elänyt pientä hiljaiseloa viimeisen viikon ajan, sillä kuten aiemmin kerroin niin suunnitelmamme oli reissata vikat 9 päivää ympäri etelä-saarta. Näin teimmekin, mutta itse reissaus vei sen verran voimia, että blogin päivitykset eivät olleet ekana tiedossa. Tästä reissauksesta puheen ollen, en olisi ikinä uskonut, kuinka rankkaa se on! Siis istua vain bussissa ja etsiä uusi majapaikka uudessa kaupungissa ja vielä tutustua uuteen kaupunkiin. Oli kuitenkin huippu veto, että reissasimme ympäri eteläsaarta. Näimme niin paljon enemmän kuin kököttämällä yhdessä kaupungissa.

Yhteenveto kaupungeista, joissa kävimme.

Oamaru: Upeita maisemia ja pingviinikolonia. Söimme myös sairaan hyvää intialaista ja käyskentelimme ympäri tätä minikaupunkia. Hypotermia meinasi iskeä meikäläiseen, kun katselimme 1,5h pinguja ulkona. Vietimme vain yhden päivän Oamarussa. Viihdyimme molemmat todella hyvin, sillä tunnelma oli leppoisa.

Dunedin: Ensin bussimme jätti meidät kauas kaupungista, vettä satoi ja jouduimme gps:n avulla etsiä tiemme keskustaan. Rinkat painoivat 1000 kiloa, lasit huurtuivat ja emme löytäneet oikeaa bussipysäkkiä. Loppujen lopuksi pääsimme majapaikkaamme väsyneenä. Sänky oli kuitenkin pehmeä ja patteri huusi hoosiannaa, joten jopa minä lämpenin. Dunedinissa vietimme 2 päivää. Ensimmäinen päivä meni toipuessa bussissa istumisesta ja toinen päivä seikkailimme kaupungilla. Löysimme huipun kirjakaupan ja Questbar-boxi tarjouksen. Dunedin on eteläsaaren toisiksi isoin kaupunki. Minua paikka ei niin sykähdyttänyt, ihan kiva, mutta 2 päivää oli riittävä. Syynä voi olla totta kai hullu tuuli ja kylmyys ja jyrkät mäet.

Queenstown: Mahtava paikka!! Jos tulen joskus uudestaan etelä-saarelle niin tulen viettämään enemmän aikaa tässä kaupungissa ja isommalla budjetilla. Vaikka mitä kivaa aktiviteettia (gondolit, mäkiautoilua, kiwilintu-puisto, benjihyppy, risteilyä) tarjolla. Kaupunki oli laaksossa ja ympärillä oli vuoria, uskamaton sijainti kaupungille. Itse kaupungissa elää vain 10 000 asukasta, mutta meno oli toinen. Kahviloita ja ravintoloita oli superisti ja koko keskusta oli ihana. Elämäni parhaat suklaajäätelöt sain tästä kaupungista. Löysimme myös puiston, jossa ihmiset ottivat aurinkoa (?!). Lämpöähän oli kuitenkin vain se max 15astetta, ehkä säkällä 19astetta, jossei tuullut ja aurinko paistoi suoraan auringonottoalustalle. Tässä kaupungissa vietimme kaksi kokonaista päivää, sillä olimme buukanneet yhden päivän reissun Millford Soundin luonnonpuistoon. Molemmat olimme sitä mieltä, että päiviä oli liian vähän ja olisimme viihtyneet pidempään.

Millford Sound oli kyllä uskomaton kokemus. Samanlaisia maisemia ei tule näkemään missään muualla. Matkustimme siis bussilla Queenstownista 300km tänne luonnonpuistoon, jossa meillä oli reilu 2h risteily vuonossa vuoret ympärillämme. Bussimatka oli myös kokemus sinänsä. Pysähdyimme menomatkalla monessa paikkaa ihailemassa maisemia eikä edes haitannut istua bussissa. Päivä kesti yhteensä 12h ja sen jälkeen oli niin kuollut, että itketti lähinnä seuraavan aamun kl.7 herätys ja 4h retki bussilla Tekapoon.. Reissu Millford Soundiin oli kuitenkin upea kokemus, suosittelen kaikille ketkä reissailevat etelässä. Käytinköhän tarpeeksi pröystäileviä adjektiiveja kuvaamaan Queenstownia ja Millford Soundia?

Lake Tekapo: Erittäin pieni paikka, jossa oikeestaan on vain järvi ja vuoret, jota voi käydä ihmettelemässä. Hostellimme oli söpö ja maisemat huisia. Tässä kohtaan alkoi jo olemaan maisemien hienouden ähky. Liikaa silmäruokaa maisemallisesti. Päivän käytimme leffaa katsellessa ja suklaata syöden. Illan tullen reipastuimme ja käyskentelimme järven läheisyydessa. Aamulla meillä oli myös aikaa ottaa kuvia ennenkuin bussimme lähti Christchurchiin. Kiva pieni paikka, jossa voi viettää yhden yön. Läheiseltämme golfkentältä olisi myös voinut ihailla Linnunrataa kirkkaalla säällä, sillä siinä kohtaa näkymä olisi ollut todella hyvä. Meidän tuurilla kuitenkaan ei ollut kirkasta säätä ja väsy painoi.

Vielä pieni statistinen yhteenveto 9 päivän reissusta:

• 25h bussissa istumista
• 4 eri kaupunkia
• 1x Air bnb ja 3 eri hostellia
• +10km kävelyä/päivä
• 4x intialaista ruokaa ja 6x aasialaista
• liian vähän itse tehtyä ruokaa
• 2x elämäni parasta jäätelöä
• monta pingviiniä bongattu ja 3x hassunnäköistä isoa papukaijaa
• monta mäkeä kiivetty ylös
• 1x kansallispuisto (Millford Sound)
• 100000x pistetty rahat uusiseelantilaisiin ruokakauppoihin
• 3x Lindauer pulloa
• 6x Whittakers släbia = suklaapatukkaa (ainakin)

Nyt on kuitenkin Uusi-Seelanti taputeltu. Päällimäisenä mieleeni jäi mielikuva lintukodosta. Vähän niinkuin Suomi, miinusena maisemat. Turvallinen ja pieni Uusi-Seelanti. Tykkäsin olostani siellä. Nyt kuitenkin saavuimme isoon cityyn Sydneyyn (reilut 6milj, ihmistä pelkästään tässä kaupunigissa vrt. Uusi-Seelanti koko maa n.4,5milj.!). Meno on myös sen mukainen. Pääsimme hyvin hostellille eilen julksilla. Vähän aiheutti vielä hämmenystä junien hinnoittelu, mutta kai senkin piakkoin ymmärtää.

Hostellimme sijaitsee Kings Crossilla ja päästyämme junalla tänne, niin eräa vanha pappa kuulolaitteen kanssa huomasi, että etsimme Orwell Streetiä niin hän lupautui viemään meidät paikan päälle, koska asuu kuulemma siellä. Itsellänihän tietenkin heräsi suomalainen epäluulo, että tuo pappa aikoo varmasti ryöstää ja/tai huumata meidät. Sitten hetken katseltua pappaa niin totesin, että jopa minä pystyn häneet pistään lakoon, joten hätää ei ollut. Kävellessämme hostellille menimme yhtä katua pitkin, joka oli täynnä strippiklubeja, juhlivia ihmisiä ja pelkissä stringeissä olevia naisia. Kontrasti oli melko suuri verrattuna Uuteen-Seelantiin.

Nukutun yön jälkeen ajattelimme lähteä katselemaan menoa päivänvalossa ja toivottavasti jostain löydämme ruokakaupan niin ei tarvitse elää vain hostellin ilmaisella aamupalalla (toastia, nutellaa/peanutbutteria/marmeladia ja cornflakesia). Täällä on myös tänään luvattu +30 astetta! Hunajaa minun kylmettyneelle ruholle. Omasin Uudessa-Seelannissa liian vähän pitkiä vaatteita ja olen viimeiset 9 päivää käyttänyt vain kahta mukana ollutta pitkähihaista...

xoxo
Annika

Jäähyväiset kauniille luonnolle ja kiwiyksilöille

Kun saapuu uuteen maahan, keskittyy vain siihen mitä ympärillään näkee. Maailmaa imee silmillään kuin ohuen pillin kautta, hyvin pinnallisesti ja vain sen verran mitä putkeen kerrallaan mahtuu. Ajan kuluessa alkaa ajatella enemmän "koko aivoilla". Ympäristöä pystyy pohtimaan ja erittelemään ja siihen tulee useampia näkökulmia. Silloin maisemat menettävät merkitystään ja ihmisistä tulee viihtymisen kannalta tärkeämpiä kohteita.

Uusi-Seelanti on pinnalta katsoen kuin Suomi: tehokas ja sisäisesti eriytynyt länsimainen yhteiskunta. Hommat toimii hyvin eli tavara vaihtaa omistajaa nopeasti ja säännönmukaisesti, ihmiset lähtevät ja saapuvat ajallaan ja ympäristöä korjataan kun siihen tulee virheitä tai elämää vaikeuttavia piirteitä. Pinnalta katsoen uusiseelantilaisia hyveitä ovat siisteys, sujuvuus, tarkoituksenmukainen ystävällisyys ja negatiivinen vapaus eli keskittyminen kieltoihin oikeuksien sijaan. Viimeinen näistä erottaa Uuden-Seelannin Suomesta ja on "kiwielämäntavan" ymmärtämisen kannalta ehkä tärkein asia.

Busseissa, kahviloissa, hostelleissa, kuntosaleilla ja maanteillä on kaikenlaisia käyttäytymisohjeita, "code of conducteja", jotka koostuvat lähes pelkästään kielloista eli asioista, joita ei saa tehdä. Oletuksena on, että kaikkea muuta saa tehdä. Listat voivat olla hyvin pitkiä eikä niitä edes jaksa lukea loppuun. Kieltolistojen määrästä ja massiivisuudesta jää fiilis, että kaikki on kielletty. Todellinen elämä näyttää kuitenkin olevan suurin piirtein samanlaista kuin Suomessa. Miksi sitten erikseen kieltää suuria määriä asioita jos ilmankin niitä pärjäisi?

Ei pärjäisi, koska kieltäminen on täällä tapa viestiä yksilöille miten kohdella muita. Suomessa toisten huomioon ottaminen on itsestäänselvyys, joka näkyy kieltojen vähyytenä. Kaikkea sitä mikä ei ole sallittua, on kiellettyä tai ainakin toimintaa, jota tulisi harkita erikseen. Suomessa ei ns. tarvitse kieltää, koska yhteisöllinen asenne on voimassa muutenkin. 

Uusi-Seelanti ei ole ainoa maa, joka korostaa kieltoja ja yksilöä niiden kautta. Huomasimme saman piirteen New Yorkissa ja todennäköisesti piirre löytyy kaikista yhteiskunnissa, jotka ovat kulttuurisesti monimuotoisia, mutta silti vahvasti kapitalistisia ja yksilövetoisia yhteiskuntia. 

(Parkkipaikan jyrkkyys ei ole illuusio)

Tässä piilee myös Uuden-Seelannin viehätys. Ihmiset ovat aloitteellisempia, sosiaalisempia ja ystävällisempiä, koska se on yksilövetoisessa yhteiskunnassa tapa siirtää eteenpäin yhteisöllistä välittämistä. Keskusteluja voi aloittaa helposti tuntemattomien kanssa ja ihmiset ovat "kiinnostuneita" sinun tarinastasi. Tähän verrattuna suomalainen ujous ja varautuneisuus eivät ole sattumanvaraisia psykologisia piirteitä vaan yhteisöllisyyden itsestäänselvyyttä, me-asenteen ensisijaisuutta ja oman trumpetin valikoituneempaa puhaltelua.

    (Lampaita hiihtohissin alla)

Uudessa-Seelannissa, niin kuin Yhdysvalloissakin, syntyy tunne, että yksilöllä on enemmän valtaa. Tavallaan se pitää paikkansa, koska täällä kunnioitetaan loputtomiin vaihtelevia "minuuksia" ja niiden loukkaamista säädellään kieltojen aiheuttamilla peloilla. Joku voi jopa kuvitella, että yksittäisillä ihmisillä on Suomea enemmän valtaa vaikuttaa toisiin ihmisiin tai yhteiskuntaan. 

Todellisuudessa valtaa on Suomea vähemmän koska toisistaan riippumattomien ihmisten joukosta tulee helposti massa. Massan jäsenet kuvittelevat yhteisön koostuvan epämääräisestä yksilöiden porukasta, jossa kaikilla on oma todellisuutensa. Näiden todellisuuksien ajatellaan olevan tasa-arvoisessa asemassa keskenään. Katsomalla ympärilleen Uudessa Seelannissa huomaa nopeasti, että näin ei ole. Ensimmäinen Airbnb-isäntämme puhui mieluiten rahasta, kustannuksista, taloudellisesta menestyksestä ja ihmisistä, joilla sitä ole.

Uudessa-Seelannissa viehättävintä on ympäristön viattomuuden ja ihmisten modernisuuden suhde. Luonto on Uuden-Seelannin tärkein "luonnonvara" koska se tuo maahan loputtomasti turisteja, jotka viettävät lomansa pääasiassa maksamalla rahaa hyvin erikoistuneista palveluista luonnon keskellä. Samalla nämä palvelut ovat mahdollisia Uuden-Seelannin luonnon omien erikoislaatuisten piirteiden, kuten huimien korkeusvaihteluiden ja lauhkean ilmaston takia. Luonto on myös yksilöiden elämässä tärkeä arvo, jota vaalitaan samanlaisena pyhänä kuin ihmisten yksilöllisyyttäkin. Suomesta voisi sanoa melkein samaa.

Jos Suomi sijaitsisi yhtä erikoisessa paikassa, olisi alueena yhtä nuori ja maisemaltaan yhtä eksoottinen ja jakaisi historiaa Brittien, Australian ja Yhdysvaltojen kanssa, meilläkin kävisi melkein 3 miljoonaa turistia vuodessa.

Terkuin

Eppu

Pingiivinit - here we come!

Nyt on Uuden-Seelannin reissun yksi osa taputeltu. Lähdimme tänään kl.7.45 Christchurchista kohti etelää, tarkemmin sanoen kohti Oamarua ja pingviiniyhteisöä! Meillä on vielä 9 päivää aikaa Uudessa-Seelannissa ja päätimme käyttää tämän ajan kiertelemällä etelä-saaren eteläisintä osaa. Ostimme 20h bussipassin, jolla kiertelemme ympäriinsä. Auton vuokraus oli myös yksi vaihtoehto, mutta ainoana kuskina en suuremmin syttynyt vasemman puoleiselle liikenteelle. Eli retkemme seuraaville päiville on Oamaru-Dunedin--Queenstown-Milford Sound-Tikapo-Christchurch. Eli ensimmäisen päivän vietämme Oamarussa pingviinejä katsellen!

Tarinoin vielä muutamista tekemisiämme Christchurchissa ennenkuin orientoidun täysin bussiretkeilyyn. Muutamina viimeisinä päivinä Chrisrchurchissa pääsimme ihastelemaan Littleton kaupunginosaa ja Christchurchin vuoria. Maisemat olivat mahtavia ja maisemat muistuttivat Taru Sormusten Herrasta-leffan paikkoja. Kuitenkin tie, jota pitkin kapusimme autolla toi mieleeni Euroopan, erityisesti Itävallan, pienet vuoristotiet. Kuvat kertokoon puolesta!

Muuten olemme vain ottaneet iisisti. Uuden-Seelannin suklaata maisteltu, korkattu Christchurchin sali, käyty ihastelemassa Christchurchin rantaa, katottu leffaa, käyty pubissa ja muutenkin vain nautittu yleisestä lomafiiliksestä. Myönnän, että itselleni meinasi tulla pieni arkiahdistus, kun majapaikkamme pariskunta eli ns. normaalia arkea. Itsellekkin tuli koko ajan mieleen, että pitäisikö tässä itsekki sykkiä. Onneksi minulle on Eppu jarruttelemassa tätä puolta itsessäni ja osasin suurimman osan ajasta rauhoittua. Majoituimme Christchurchissa Air b'nbn kautta ja ensimmäiseksi Air b'nb-kokemukseksi majapaikka oli huippu! Kiitos sinulle salaperäinen S, joka tutustutti minut tähän! Dunedinissa on myös Air b'nbn kautta majoitus. Toivotaan, että se on yhtä mainio!

Nyt jatkan bussissa möllöttämissä. Enää 3h niin olemme perillä Oamarussa!

Xoxo
Annika

Ps. Terkut blogimme innokkaimmalle seuraajalle, mummolle Kumpuun! ♡

Uuden-Seelannin ostarilla kuhisee

Ensimmäiset 15 minuuttia matkastamme näemme ainoastaan majoituspaikkaamme muistuttavia, laatikon muotoisia omakotitaloja. Sitten tulee yliopisto ja pieni ostoskeskus, joka on kuulemma huonompi kuin isompi ostoskeskus. Taas vähän aikaa tyhjää tienvierustaa, muutama motelli ja kadun kulmassa oleva tyhjän näköinen erikoistavaraliike. Sitten keltainen tiilitie näyttää loppuvan ja loisto alkaa.

Näemme meille erikseen ohjeistetun ostoskeskuksen nimen vain sitä varten rakennettussa 500-vuotiaan puun kokoisessa pylväässä. Jäämme tällä pysäkillä pois, mutta meidän pitäisi päästä toiselle puolelle tietä. Suojateitä ei näy missään ja muistan yhtymäkohdan majapaikkamme kortteliin. Ei tässä kaupungissa kuulu kävellä. Ne jotka erikseen tahtovat tehdä sellaista puuhaa,  hyppivät näyttävästi tien yli riskeistä välittämättä.

Ulkopuolen äänenvolyymin kannalta voisimme olla Ideaparkista. Kaksi metriä sisään astumisen emme voisi olla edes Suomessa. Sisääntulokäytävän oikealla puolella näkyy kapean rampin päälle sijoitettuja pöytiä ja tuoleja, joissa istuu rintamasuuntansa puolesta ihmisiä vammaisen näköisissä asennoissa. Heitä ei osaa erottaa toisistaan eikä yhdistää erillisiin ryhmiin. Askeleemme hidastuu, mutta jatkamme peremmälle ja syvämmälle kunnes joku tuntuu huutavan cabaret-esiintyjille GO-merkin. Pään sisällä se tuntui havahtumiselta ja korvissa saatanan kovalta möykältä.

Näen 20 metrin säteellä kolme erilaista ruokapaikkaa, niiden väleissä satoja pöytiä muussa kuin geometrisessa järjestyksessä ja jokainen pöytä varattuna hermostuneen oloisten ihmisten käyttöön. Ihmiset vaihtuvat pöydissä nopeammin kuin ehdin huomata ja tunnen itsekin siirtyväni samaan moodiin, jota voisi kuvailla paniikkikohtausta edeltävänä tilana.

Siinä keho olettaa meidän olevan vapaavalintaisessa viidakossa, jossa olen juuri kohdannut voimieni mittaisen villipedon. Sillä on kehoni tilasto-ohjelman mukaan periaatteellinen mahdollisuus päästää minut päiviltä. Aistini pingoittuvat, adrenaliini alkaa virrata ja sillä hirveimmällä hetkellä voisin tehdä mitä tahansa. Kuten etsiä semisiistin pöydän intialaista pikaruokaa varten.

Juuri hankituista teräsmiehen kyvyistäni on hyötyä, koska meidän täytyy kilpailla pöydistä. Tähän mennessä olemme hävinneet kolme eri pöytää kolmelle tuntemattomalle porukalle. Sen lisäksi olen varma, että pelin säännöt sallivat meidän varaavan pöydän, kun hallussamme on todistusaineistoa oikeudestamme istua pöytiin, joista yhden päällä näyttää olevan pyramidiksi tehty BicMac -kotelokasa kymmenen päällekkäin kasatun tarjoittimen päällä.

Popkultturin mitä missä milloin ts. Alicia Silverstonen Clueless opetti meille, että Yhdysvalloissa ostarit ovat kaikkea sitä mitä keskustat ovat Euroopassa. Ostarilla uusinnetaan kuluttajan roolia hypettämällä "shoppaamista" ja rakentamalla siitä elämästä erillistä ylämaailmaa. Ostarilla koetaan kaikki arkiset tunteet uudestaan toistuvassa fetissilimbossa. Siinä innostusta seuraa kyllästyminen, toivoa seuraa pettymys ja kaiken kruunaa seesteinen hyväksyntä, joka on allegorista arkielämän hyväksynnälle. Ostoskeskuksesta ei koskaan lähdetä rikkaampana vaan köyhempänä, mutta ei se haittaa. Sitä se elämä on.

Kuluttamisen lisäksi ostoskeskuksessa liitytään yhteisöön ja näyttäydytään sille. Ostoskeskus onkin nuorille turvallinen tapa kokeilla yksilöllisiä tyylejä ja tarkkailla yhteisön reagointia niihin. Meille Westchester-ostoskeskuksen ihmismäärä ja kaikki heistä lähtevät viestit ovat vain vähän liikaa. Minä ja Annika yritämme hallita tilanteen kokonaiskuvaa ja kun se ei onnistu, ahdistumme. Minulle shoppailu on aina ollut vähän liian rankkaa S&M -leikkiä enkä mielelläni piiskaa itseäni kovin pitkään.

Meille oltiin kerrottu, että Christchurchissa kaikki tapahtuu ostareilla. Osittain tämä johtuu siitä, että Christchurciin iski maanjäristys vuonna 2011 ja keskusta näyttää sotilaallisesti merkittävältä syyrilaiselta kaupungilta taistelun jälkeen, mutta keskustasta ei ole koskaan ole lähdetty rakentamaan hengailupaikkaa. Ei siihen ole tarvetta, koska ostoskeskuksessa on Christchurchissa asuvan mielestä kaikki mitä "kaupungille lähtevä" tarvitsee. Tätä kulttuuria tukevat käsittämätön kokoiset esikaupunkialueet, jotka on erillään keskustasta. Niihin pääsee parhaiten omalla autolla.

24h oleilun jälkeiset huomiot Kiwilandiasta

Matkamme eteläisin piste saavutettu! Saavuimme eilen Uuteen-Seelantiin Christchurchiin! Reilut 24h täällä oltuamme, en osaa mitään syväluotaavaa analyysia antaa, mutta kaupassa käynnin ja Christchurchin keskustassa päivän oleilun jälkeen, osaan joitain huomioita jo tehdä.

Jotkut varmasti tietävät jo, että Uuteen-Seelaantiin (ja Ausseihin) ei saa tuoda mitään eläinperäistä (ruoka, korut, lääkkeet yms) tai esimerkiksi mitään vaellustarvikkeita. Lista on pitkä. Silti minut yllätti se, että halutessani ulos terminaalista jouduin käymään läpi kolme (!) turvatarkastusta ja passimme koluttiin läpi kaksi kertaa. Tarkkaa puuhaa.

Kaupassa maito ja jugurtti ovat hintavampia kuin Suomessa. Ainakin tässä kaupassa, jossa kävimme. Perus maustamaton juksu maksoi noin 4e ja litran maito 1.20e. Myös löysin, että maitolaatuja on erilaisia, niinkuin Suomessakin. Kuitenkin täysrasvainen maito pitää sisällää yli 10% rasvaa. Eli meidän punainen maito ei ole mitään siihen verrattuna. Kaupasta löytyy myös gluteiinittomia tuotteita todella runsaasti verrattuna Suomeen. Silti kaikista hämmästyttävin löytö oli se, että kassamyyjä pakkasi samalla kaikki ruokaostoksemme piipatessaan niitä ja tahti ei siltikään hidastunut yhtään. Samalla hän käytti pyörivää vehjettä, jossa roikkui muovipusseja piikkien varressa ja hän käänteli vehjettä sitä mukaan kun pussi tuli täyteen. Me molemmat kiinnitimme huomiota siihen, että muovipusseja tuli aika vinopino, vaikka ruokaa ei ollut suuria määriä.

Tämän päivän vietimme aika pitkälti Christchurchin keskustassa. Kaupunki on tuhoutunut maanjäristyksen jäljiltä vuonna 2011. Uskomatonta oli, että kaupunki näytti edelleen rikkinäiseltä. Joka puolella rakennettiin ja korjattiin. Suurta yhtenäistä keskustaa ei ollut. Löysimme kuitenkin mahtava puiston (Botanic Gardens), joka suuri ja vehreä.

Paikallisesta kaupasta löytyi myös paljon kotimaisia viinejä ja skumppia. Lindaueria oli montaa eri laatua, kun Suomessa laatuja on vain kaksi. Sisäinen alkon täti hyppi innosta.

Lisää tarkempaa infoa myöhemmin, kun olemme selvittäneet Kiwien syvimmän luonteen.

Xoxo
Annika