maanantai 28. joulukuuta 2015

Ruoka aina mielessäin, myös Balilla

Eilen tuli reissumme yksi etappi, sillä olemme olleet nyt 3kk reissun päällä. Käsittämätöntä, miten aika kuluu nopeasti, mutta kuitenkin kun ajattelen esimerkiksi Fidzia, niin tuntuu Boynty Islandin paratiisi viime vuoden kesälomareissulta.

Näkymä omasta olkkarista. Eli meidän asunnon yksi ulkoseinä.

Emme ennen olleet kumpikaan ollut Aasiassa ennen Bali-reissuamme. Sen takia varmasti olemme kokeneet kaikke erilaiset kulttuurierot erittäin voimakkaana, sillä meillä ei ole aikaisempaa vertauskohdetta. Kuten Eppu jo aiemmin kirjoitti pikkulapsista, jotka tulevat myymään rannenauhoja rannalla, ovat tämänkaltaiset “kulttuurishokit” olleet isoimpia. Emme kumpikaan olleet tottuneet siihen, että kävellessä kaduilla tai pötköteltäessä rannalla kaikki yrittävät myydä jotain, eikä rauhassa saa kulkea. Kamalinta on juurikin nuo pikkulapset. Puoltoista viikkoa nyt Balilla olleena voi sanoa jo, että asiaan on alkanut tottua. Enää se ei ahdista/ärsytä/raivostuta niin paljoa. Liikenteeseen emme ole kyllä vielä tottuneet, tai töötin käyttöön. 


Viimeiset puolitoista viikkoa ovat menneet rennosti pikkuhiljaa tutustuen tähän uuteen maahan ja paikkaan. Joulummekin kerkesimme viettämään hollantilaispariskunnan kera. Pakko myöntää ettei suurta joulufiilistä ollut, kun aloitin jouluaaton biitsilla oleillen ja surffaten. Eppu kuitenkin päätti aiemmin jo, että hän haluaa tehdä meille aattoglögit. Palatessamme kotiin tuoksui koko asunto glögiltä ja se nostatti joulumieltä jopa tässä yli +30asteen helteessä! Jouluateriammehan tosiaan koostui salaatista, Lauran äidin leipomasta limpusta, tonnikalasta, tempestä ja tofusta. Vähän erilainen joulupäivällinen!


Olen tosiaan surffannut elämäni ensimmäisen kerran täällä! Oli erittäin hauskaa, vaikka olinkin ruhjeilla ja mustelmilla seuraavat kolme päivää. Surffaus oli yksi asia, jonka halusin tehdä Balilla. Itseasiassa halusin tehdä sen jo Australiassa, mutta surffikurssin hinnat olivat niin suolaiset niin päätin suosiolla odottaa. Olen myös syönyt kasoittain indonesialaista ruokaa. Ruoka on erittäin hyvää ja koostuu aina milloin kanasta, tempestä, tofusta, kalasta, riisistä ja erilaisistä höyrytetyistä kasviksista. Vaikka ruoka hyvää onkin, niin silloin tällöin kaipaisin rapsakkaa kasvista kylkeen. 


Hienoimmat ateriakokemukseni ovat kyllä olleet Bali-reissun alussa, kun menimme epäilyttävän näköiseen pikku indonesialaiseen ravintolaan syömään. Itse olisin kävellyt ohi ja todennut paikasta, etten aio hankkia mahatautia tällä reissulla tuosta paikasta, mutta koska meillä oli paikallinen vahvistus mukana, niin uskaltauduin tähän paikkaan. Ja onneksi menimme! Istuimme ilman kenkiä lattialla ja söimme todella maittavaa ruokaa tulisella kastikkeelle höystettynä. Maustoin myös kananjalkaa (en sitä lihaosaa vaan sitä missä on varpaat) ja kanansuolta. Molemmat oli tehty mukavan rapsakkaaksi öljyssä. Löysin myös uuden ruokarakkauden; paikallinen soijakastike! Ei missään nimessä samanlaista kuin Kikkoman, vaan paksua ja enemmänkin siirrappimaista. Ai että. Itse en uskaltautunut syömään käsilläni niinkuin muut ravintolassa, vaan pidättäydyin haarukassa. Todellakin unohtamaton ensikosketus indonesialaiseen ruokaan. 


Biitsillä on tultu pötkötettyä paljon ja rusketustakin on jo tarttunut, jes! Olen myös päässyt ajelemaan skootterilla. Kaikki nimittäin liikkuvat täällä skootterilla. Kävellen tottakai pääsee paikkoihin, mutta tuossa kuumuudessa käveleminen on aika tuskallista. Alan jo pikkuhiljaa tottumaan liikenteeseen ja siihen, että takani istuu 96-kiloinen möntti, joka hintsun verran estää skootteria kiihtymästä.


Huomenna ajattelimme lähteä skootterilla Ubudiin! Pääsee vähän muuallakin käymään kuin vain Seminyakissa. Ajattelimme ainakin käydä Monkey Forrestissa ja katsoa kulttuuria (=temppeleitä). Sen jälkeen voimmekin pötköttää mukavasti loppuloman Seminyakissa. Ei vaiskaan, ajattelimme lähteä Gileille uudenvuoden jälkeen!

Xoxo,
Annika
Kaksi hullua joulufiilistelijää

lauantai 26. joulukuuta 2015

Ajattele sen olevan pienikokoinen robotti

Suomalaisen päiväkotiasukin ikäinen hahmo kävelee hiekassa laiskalla askelluksella rantatuolejamme kohti. Hieman liian laihan lapsen kasvoilla on samanlainen tyhjä ilme kuin niillä onnettomille, jotka on raahattu aikuisten rapujuhliin ja käsketty olemaan hiljaa. Pojan jalka osuu tuolini selkänojaan, kun hän ojentaa kätensä 10 sentin päähän naamastani. Kädessä on kasa itse tehtyjä rannerenkaita. 

“1 dollar, please"

Mielessäni alkaa myllertää. Huomaan, että otan etäisyyttä ja ihmettelen. Mitäs tässä oikein tapahtuu. Yrittääkö lapsi myydä jotain vai kerjääkö hän vain? Miksi lapsi on täällä? Kuka hänet on laittanut tänne? Onko lapsen pakko olla täällä? 

Lapsi on vieläkin siinä: “1 dollar please"

Sitten samastun ja tuomitsen. Lapsen ei pitäisi olla täällä. On kauheaa, että lapsi on täällä. Vanhemmat ovat vastuuttomia, kun pakottavat lapsen tänne. Lapsi tulisi ottaa pois vanhemmilta. Lasta täytyy jotenkin auttaa. 

Lapsi laskee sekunteja siihen, kun hän on saanut luvan lähteä seuraavan asiakkaan luokse: “please” 

Tuomiota seuraa ongelman kieltäminen. En voi auttaa lasta, vaikka tekisin mitä. Ei lapsella ole hätää vaan hän on täällä vanhempiensa kanssa. Lapselle myyminen on vain leikkiä eikä hän kärsi tilanteesta. Lapsi ei tarvitse rahojani vaan hän saa ruokaa muutenkin.

Lapsi pitää kättä kasvojeni edessäi, mutta on lopettanut opetellun lauseen hokemisen.

Kieltämisestä seuraa epätoivo. Millään mitä teen ei ole mitään väliä. Jos ostan lapselta tavaraa, lapsi on täällä huomennakin, jos en osta, käy samoin. Jos annan hänelle rahaa ostamatta jotain, raha menee silti vanhemmille eikä mikään muutu. 

Lapsi lähtee eleettömästi pois, mutta hänen takaansa on tulossa jo toinen.

Nyt ei ole jäljellä muuta kuin todellisuuden hyväksyminen. Lapsi on täällä nyt. Voin auttaa  lapsen tilannetta rahalla, mutta silläkin on omat huonot puolensa. Kun ostan lapselta tuotteita, murto-osa tuotoista menee lapselle ja hänen perheelleen. Samalla lapsi- ja orjatyöhön perustuva myyntityö saa hyväksyntänsä. Voin näyttää esimerkkiä ja ostaa tuotteita pelkästään aikuisilta, mutta se saattaa vaikeuttaa lapsen tilannetta.

Pirullisten ongelmien edessä ihmisistä tulee yleensä kyynikkoja. Kyynikko näkee asioiden parantamisen mahdottomana, koska yksin on niin hemmetin vaikea muuttaa kaikkea nyt ja heti. Syyllisyyden edessä kyynikon on lopulta pakko ajatella lapsia pienikokoisina tarjoilijarobotteina, joita ei voi käyttää hyväksi tai kohdella kaltoin.

Eppu











keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Reppureissaajien TOP-whatever

Top 3 Kaupungit 

Annika

1.Melbourne - voittaja tunnelmien ja kujien vuoksi
2.Queenstown
3.Byron bay

Eppu

1.Queenstown, New Zealand - parasta satumainen laaksomaisuus ja aktiivinen nuorekkuus
2.Melbourne 
3.Byron bay

Top 3 Hostellit

Annika:

1. Aussie way hostel, Brisbane  - Voitto kokemuksen kautta: saimme oman hostellirakennuksen mukavan parin kanssa, johon tutustuimme läheisesti
2. Lords lodge, Melbourne
3. Coastal appartments, Oamaru, New Zealand

Eppu

1. Sir Cedricks bungi backpackers, Queenstown,  New Zealand -  Meillä oli oma “mökki” ja hostellin ihmisiin oli helppo tutustua bileseurana tai vain random moikkaustuttuina
2. Chevre Palms, Surfers beach
3. Lords lodge, melbourne

Top 5 kokemukset

Annika 

1. Milduran viinitilatyöskentely
2. Fidzi Bounty Island
3. Milford sound, New Zeland
4. Australian zoo, Brisbane
5. Newcastlen ranta, Australia

Eppu 

1. Milduran työshokki ja working hostelelämä
2. Queenstownin näkymät
3. Fidzin täyshoito bounty islandilla
4. Newcastlen rantalöytö ja aaltoleikit
5. Australia Zoo

Top 3 mieluisimmat rahantuhlauskohteet

Annika 

1. Jälkkäri 
2. Skumppa
3. Salimaksu

Eppu

1. Skumppa ja suklaa
2. Kuntosalit
3. Hyvät oluet 

Top 3 ei ihmisistä johtuvat ärsyttävyydet

Annika 

1. Ötökät
2. Ilmastoinnin puuttuminen hostelleista 
3. Salille pääsyn vaikeus

Eppu

1. Kuumuus jota ei pääse pakoon 
2. Kamojen kantaminen
3. Australian pinta-ala

Top 3 muista ihmisistä johtuvat ärsyttävyydet 

Eppu

1. Hostelliasukkkaiden itsekeskeisyys
2. Australian aksentista johtuvat monitulkintaisuudet
3. Annikan perfektionismi

Annika 

1. Ihmiset
2. Tungos
3. Epun kiukuttelu

Top 3 itsestä johtuvat ärsyttävyydet

Eppu

1. Mielialojen jatkuva vaihtelu
2. Itsekeskeinen kiukuttelu Annikalle typeristä asioista 
3. Someselailun neuroottisuus

Annika

1. Perfektionismi ruoanasettelun suhteen
2. Kiukuttelu Epulle
3. Kärsimättömyys kun asiat ei tapahdu Annikan haluamalla tavalla 

Top 3 Muihin ihmisiin liittyvät ilonaiheet

Annika 

1. Eppu
2. Ihmisten ystävällisyys 
3. Randomien tervehtiminen kadulla 

Eppu

1. Yhteispelin sujuvuus Annikan kanssa 
2. Annikan tuntemaan oppiminen kauttaaltaan 
3. Ihmisten aito uteliaisuus ja ystävällisyys 

Top 3 itseen liittyvät ilonaiheet 

Annika 

1. Oppinut rentoutumaan 
2. Kokemusten jakaminen Epun kanssa
3. Ruoanteoasta nauttiminen

Eppu 

1. Tehokkuus yllättävissä paikoissa
2. Yhteispelin sujuvuus Annikan kanssa
3. Henkisten romahdusten poissaolo

Top 3 suolainen ruoka

Annika

1. Mangochicken curry, riisi ja naanleipä pikaintialaisessa
2. Seafoodnoodle
3. Thai Red curry

Eppu 

1. Paistettu riisi ja mitä vaan
2. Chicken korma curry riisillä ja naanleivällä
3. Suurnuudelit sweet sour kastikkeella ja kengurulihapullat

Top 3 makeat ruoat 

Annika 

1. Amerikkalaiset pannukakut ja vaahterasiirappi
2. Lindt ja whittakers suklaat 
3. Suklaajuustokakku

Eppu 

1. Suklaajuustokakku
2. Snickersjuustokakku
3. Amerikkalaiset pannukakut ja mitä vaan 

Top 3 syödyin elintarvike matkalla (syöntikerroilla laskettuna) 

Annika

1. Kananmuna
2. Jogurtti 
3. Riisikakku

Eppu 

1. Kananmuna 
2. Jogurtti
3. Pähkinät 

Top 3 juoduin juoma (vettä ei lasketa)

Annika 

1. Cocis zero
2. Skumppa 
3. Valkoviini 

Eppu

1. Cocis light 
2. Tuoremehu
3. Skumppa

Top 3 hostellien kivat puolet kokemuksen valossa

Annika

1. Mahdollisuus tutustua muihin ihmisiin 
2. Yhteiskeittiö
3. Miljöö

Eppu 

1. Mahdollisuus tutustua muihin ihmisiin
2. Vaivattomuus ja helppous 
3. Hostellien keskinäinen vaihtelu 

Top 3 hostellien mahdolliset ikävät puolet kokemuksen valossa

Annika

1. Sotkuisuus
2. Meluisuus
3. Kuumuus

Eppu

1. Kuumuus
2. Meluisuus
3. Keittiön varustelu




tiistai 8. joulukuuta 2015

Surffauselämäntapa edellyttää surffariksi muuttumista

Surffauselämäntapa edellyttää surffariksi muuttumista

Vietimme kuusi päivää Brisbanen kaukaislähiössä, joka mainostaa itseään surffaajan paratiisina. Kuinka tosissaan voi ottaa paikkaa, joka on paitsi nimennyt itsensä näin, mutta myös pystyttänyt keskusta-alueelle tarpeettoman suuria kylttejä, joissa nimeä mainostetaan Baywatchista tuttujen fonttien avulla. Surffaajan paratiisissa on myös paljon yökerhoja, kalliita tornihotelleja, ostoskeskuksia ja mahdollisuus liikkua kaupungilla ilman paitaa.


Surffaajan paratiisin ensivaikutelma muistuttaa Jersey Shoresta tuttua GTL (Gym, Tan, Laundry eli vapaasti käännettynä kuntosali, kuteet ja melanooman hankinta) -elämäntapaa. Sarja opetti minulle, että biitsillä löhöily, kehonmuokkaus ja lihaksia korostavien vaatteiden hankinta voi vastata yhtä hyvin elämän tärkeimpiin kysymyksiin kuin vihreä maailmantuska tai isänmaallinen huoli vääränväristen ihmisten määrästä Suomessa.


Elämäntavan ainoa ongelma voi olla sitoutumisen puute.

Jersey Shoressa, sekä sen englantilaisessa versiossa Geordie Shoressa huomasi, miten kaikki osallistujat eivät olleet sitoutuneet GTL-elämäntapaan ja siksi heille tuli sarjan edetessä ongelmia. He eivät tahtoneetkaan vain juoda viinaa, käydä salilla tai tutustua romanttisseksuaalisesti useisiin ihmisiin lyhyen ajan sisällä. Varsinkin tyttöjä alkoi ahdistaa "häpeän hankintapeli”, koska se oli valmiiksi heitä kohtaan epäreilu. Tyttöjenkin oli lopulta pakko omaksua säännöt sopeutuakseen ympäristöönsä. Se oli ainoa tapa, jolla elämä muuttui edes jotenkin mielekkääksi.


Surffaajan paratiisikin voi aueta vain jos siihen sitoutuu äärimmäisellä tavalla. Se taas vaatisi minulta ja Annikalta jonkin verran paksumpaa lompakkoa, rautaisempaa maksaa ja halua astua kaksikymppisten klubiteinien seurapiireihin, joiden sosiaalisia hierarkioita meidän tulisi kunnioittaa voidaksemme itse nousta highschool-tanssiaisten kuninkaallisiksi tai epäonnistua siinä häpeällisillä tavoilla.


Kuuden päivän jälkeen luovutimme pelin, mutta löysimme surffaajan paratiisin hipimmän pikkusiskon kahden tunnin ajomatkan päästä, jossa entiset Jersey Shoren kilpailijat ovat vaihtaneet kultaiset bikinit hampusta tehtyihin orgaanisin patalappuihin ja 15 euron cocktailit hatsibongiin. Meidän lompakollemme, maksallamme ja maailmankuvallemme Byron Bay sopii kliinistä surffaajan paratiisia paremmin.


maanantai 30. marraskuuta 2015

Rento, rennompi, Brisbane

Olemme päässeet Milduran farmilta pakoon takaisin sivistykseen! Mildurassa vietetyt 2 viikkoa olivat ihmeellisimpiä kokemuksia omassa elämässäni. Huutavat pomot, polttava kuumuus, erilaiset ötökät, perjantai-illan pileet, turhautuminen työhön ja kaikki ihmiset, joita tavattiin. Vaikka aika ei ollut huisin pitkä, mutta silti yksi hauskimmista (aika kuultaa muistot) kokemuksista. Osaa taas arvostaa työtä ja työolosuhteita Suomessa!



Matkamme jatkui muutamaksi päiväksi Melbourneen  ja siitä lentokoneella Brisbaneen. Päätimme napata lentoliput, sillä se oli a) halvempaa kuin bussi b) bussi olisi kestänyt 28h... Nyt lento kesti mukavat 1h45min. Matkaa kuitenkin on se 1300km. Melbourne on kyllä tällä hetkellä henkilökohtaisesti mun lemppari kaupunki. Pääsimme myös tapaamaan huippuja tanskalaisia, jotka tapasimme Mildurassa.




Brisbanessa olemme viettäneet nyt 5 päivää ja olemme huomanneet, että Brisbane on paljon rennompi kaupunki kuin esim. Melbourne tai Sydney. Hassua on se, että täällä kello on tunnin vähemmän kuin etelämmässä, tulee pimeä aikaisemmin ja ilma on kuuma ja erittäin kostea. Hikoilen täällä 24/7. Kaupungin puistossa törmäsinne kunnon liskoyhteiskuntaan. Voitte kuvitella, mikä shokki oli, kun kävelen rauhassa puistossa ja yhtäkkiä edessäni pötköttää puolmetrinen lisko. Niitä sitten olikin koko puisto täynnä. Muita villieläimiä saa myös 'pelätä', sillä hostellillamme pitää pitää ovet ja ikkunat kiinni öisin etteivät possumit tule sisään. Kunnon villilänsi.









On ollut hauska huomata, että koko kaupunki on valmistautumassa jouluun ja itse en osaa edes sanoa, mikä kuukausi on, koska koko ajan on niin lämmin. Mutta joululauluja on laulettu ja joulukuusia nähty kaupungilla. En vain osaa kuvitella joulua lämpöisessä ja ilman lunta tai pimeyttä.


Kunnon pötköttelylomaa olemme viettäneet täällä. Suuria nähtävyyksiä emme ole nähneet, mutta fiilistelleet paljon ihmisiä ja kaupungin tunnelmaa. Lauantain vietimme koko päivän eläintarhassa (krokotiilinmetsästäjä Stewe Irwingin eläintarha). Oli kyllä hieno paikka ja koko rahan arvoinen. Alligaattoreita, kirahveja, sarvikuonoja, vompatteja, nokkasiili ja tiikeri on nähty. Kengurua ja koalaa pääsin jopa silittämään. Puisto oli todella iso ja käveltyä tuli lähes 10km sen päivän aikana! Eikä edes ollut niin paljoa ihmisiä, että olisi iskenyt ihmisviha! Saattaa johtua puiston koosta..




Päällimäisenä jäi mieleen ostosteeveemäinen & jenkkimäinen show, jossa esiteltiin eläintarhan eläimiä. Oli oma dj, joka soitti sopivaa musiikkia jokaisen eri eläimen astuessa lavalle, työntekijät juoksivat lavalle innosta puhkuen pepspdent-hymy kasvoillaan ja puhe oli kuin suoraan ostos-tvstä. Olimme siis ns. areenalla, jonka istumapaikat ympäröivät esiintymislavan. Show oli hieno ja aivan erilainen, mitä Suomessa ollaan totuttu. Lopuksi iso alligaattori tuli vielä lavalle esittäytymään ja haukkamaan ruokaa. Huippua!



Maanantaina matkamme jatkuu kohti Gold Coastia, jossa on 60km pelkkää rantaa. Siellä aiomme pötkötellä viikon ja ruskettua. Siitä jatkamme alaspäin kohti Sydneytä, sillä reilun 2 viikon päästä lähdemme Balille joulun viettoon ja näkemään ihanaa ystävää! Nyt matkustettu abouttiarallaa 9 viikkoa ja puolet vielä edessä. Aivan mahtava reissu ollut tähän asti. Eikä olla Epunkaan kanssa edes tapettu vielä toisiamme!

Xoxo
Annika 



lauantai 28. marraskuuta 2015

Muistelmia modernilta hikipajalta

Suurin osa maailman hedelmistä tulee “kehittyvistä” maista, joissa miehet, naiset ja lapset työskentelevät hengenvaarallisissa oloissa orjapalkalla. Tilanteeseen suhtaudutaan usein kiihkottomasti ajatellen, että niin talous vain toimii. Hedelmien maailmanmarkkinahinta määrää, että esimerkiksi appelsiinin poimimisesta ei makseta missään maltaita. 

Alueiden välillä on silti huimia eroja ja monessa maassa, kuten Australiassa, valtio määrää poimijoille maksettavan minimihinnan 300 kilon laatikolta. Tänä vuonna se oli 25 dollaria  ja sen me myös saimme. Etelä-Amerikassa määrä voi olla murto-osa tästä, vaikka yksittäisestä laatikosta saatavat voitot ovat suuremmat.

Sunnuntai


Meille on kerrottu puhelimessa, että töitä on loputtomasti, mutta kukaan ei tiedä mitä työt ovat ja kuinka paljon niistä maksetaan. Nukkumispaikankin kerrotaan olevan valmiina, mutta sen muoto on salaisuus. Kaikki kuitenkin selviäisi kunhan ensin matkaamme kuusi sataa kilometria Jumalan selkärankaa pitkin myrkyllisten käärmeiden suuntaan.

Hostellin omistaja odottaa meitä aution juna-aseman edessä. Asema toimii nykyään pelkästään bussipysäkkinä. Meistä on outoa, että hostellinpitäjä tulee henkilökohtaisesti auttamaan ja saattamaan asukkaansa perille asti. Itse epäilen aina yksilön motiiveja, mutta luotan sosiaalisen luokkaan ja tässä tapauksessa hostellinomistaja voi olla vain maaseutumaisen vieraanvaraisuuden aito esittäjä.

Laskemme rinkkamme hotellin eteiseen ja saan kuulla lähteväni seuraavana aamuna 6.15 poimimaan appelsiineja. Annika taas korvaa edellisen suomalaisen tytön viinitarhan työntekijänä. Hanskat pitäisi olla appelsiinifarmilla mukana. Informaation tulva loppuu tähän. Sen sijaan meidät saatetaan yksityiseen huoneeseen, koska olemme pari ja huoneen edelliset asukit ovat eronneet viikonlopun aikana ja heidät on siirretty takaisin yhteishuoneisiin. Tunnen heti olevani etuoikeutettu.

Maanantai 


Herään 5.30, koska lähtö on 6.15. Aliarvioin usein aamutoimiin käytettävän ajan, koska se puoliksi tyhjä lasi ei halua nousta sängystä. Toinen puoli kävelee hostellin käytävän poikki yhteiskeittiöön yllättävän monen aamupalatavaran kanssa. Matkoila Annikan kanssa olen oppinut syömään kulinaristisesti monipuolisen aamupalan, kun Suomessa tyydyin käytäntöön ja askeettisuuteen. Tässä vaiheessa sana tietää, että farmille pystyisin ottamaan mukaan vain ruokaa, jota voi syödä 40 asteen lämmössä ja muurahaisriskillä. Kuulen myös, että käytettävä vesi on tungettava laukkuihin. Toistaiseksi tuntematon appelsiininkerääjä oli kertonut, että neljä puolentoista litran pulloa on sopiva määrä vettä. Ajattelin hänen vitsailevan, joten otin mukaan yhden puolentoistalitran pullon.

Keittiössä on tilanteeseen tyytynyt, mutta hurskas tunnelma, kun täysin hiljaiset aamutoimiin tottuneet appelsiininpoimijat tekevät pullaleivästä kerroksia marmeladin ja maapähkinävoin avulla. Toiset leivät syödään, toiset otetaan mukaan farmille. Minä ja Annika olemme valmistaneet lisukkeesta ja lihasta koostuvan suomalaisen lounaan, joka edellyttää haarukan lainaamista hostellilta. Otan mukaan myös ylihintaisen proteiinipatukan arvuutellen kauanko työpäivä voi maksimissaan kestää. Muut kertovat, ettei työaikaa voi tietää etukäteen.

Ajamme puoli tuntia huonoa tietä 140km tuntivauhtia paikkaan jota kukaan autossa oleva ei tiedä etukäteen, ei edes kuski. Kyseessä 50-luvun Yhdysvaltain keskilänttä kuuvaavasta elokuvasta tuttu, aavikon keskeltä ilmestyvä loputon plantaasi, jonne kadottaa helposti sivilisaation rippeetkin. Astumme ulos autosta ja joku itsevarman näköinen partaheyyppä ottaa auton peräkontista omituisen kassin ja asettelee sen päälleen tottuneen näköisesti. Muut näyttävät seuraavan esimerkkiä ja minä yritän tehdä samoin. En onnistu ekalla yityksellä ja ensimmäinen laukunlaittaja katsoo minua säälivästi.

Kuulen takaa tulevan traktorin äänen, jonka ratissa on saman elokuvan sarjamurhaaja: lihava, spedesti kaljuuntunut ja rikkinäiseen t-paitaan pukeutunut  kokopunainen mies, jonka suu on hassusti ammollaan. Näen miehen kaksi jäljelle jäänyttä hammasta, kun tämä huutaa kaksi lausetta käsittämätöntä aussisokellusta, josta erotan sanat “facking hot ier today, haha”. Ihmiset lähtevät samassa hiljaisuudessa seuraamaan tätä lievästi pelottavaa ammattimiestä. 

Edessäni avautuu lukemattomia toisistaan erottuvia polkuja, joihin poimijat astelevat laiskan näköisesti. En vieläkään tiedä mitä täällä tehdään ja miten. Olen luottavainen sen suhteen, että se tullaan kertomaan. 

Kuluu noin 20 - 30minuutta ja seisomme illalla tavatun italiaisen kanssa samassa paikassa. Italialainen on osannut tähän mennessä sanoa englanniksi “Hello! From Itaaliaa! ja I picka orange”, joten hiljaisuus sopii meille hyvin. Kuulemme traktorin äänen, joka sekoittuu aiempaa korkeammalta huudettiin aussisokellukseen. En tajua sanaakaan. Traktori tulee lähemmäksi ja nyt kuulena sanat “Get the fuck here”. Tämä oli kai työhönkutsu. Juoksemme pelokkaan oloisina traktorin perään, kun tämä peruuttaa yhdelle poluista. 

“So guys If I’m not happy with you in an hour, I’ll send you home right fucking then and then you’ll loose money”. Ahdistunut välittömästi. En ole kuullut edes, mitä täällä tehdään ja saan jo potku-uhkauksen. Farmer ottaa kiinni appelsiinista ja näyttää miten se kierretään pois puusta “We pick evverything. If you don’t, you’ll be sent back to where ever the fuck you came from”. 

Tuleva poimijapartnerini Abel tulisi kuvaamaan farmin toimintaa sanoilla “This is horrible” ja itse pystyin keskittymään tilanteen absurdeihin ja irrationaalisiin piirteisiin. “Missä on ne luottamusta ja motivaatiota luovat johtajan sanat, joita voi opiskella johtamisen alla yliopistossa”. Ei sanoja tarvinnut kauaa odottaa: “now pick those fucking oranges you cunts”.

Työn pääosa ei ole erityisen raskasta. Appelsiineja on helppo kerätä ja etureppuni on yllättävän ergonominen. Kuumuus on kuitenkin sietämätöntä. Varjolämpötila nousee yli neljänkymmenen ennen puolta päivää, mutta me joudumme olemaan suurimman osan aikaa suorassa auringonpiasteessa. Olen peittänyt itseni sadetakilla, joka oli lämpötilan kannalta virhe, mutta piikikkäiden oksien kannalta järkevää. Olen juonut kaiken veteni ensimmäisen tunnin aikana enkä uskalla miettiä mitä tapahtuu loppupäivästä. 

Appelsiininpoiminnassa käytetään noin nelimetrisiä tikkaita, joita ei saisi Suomessa käyttää ilman, että joku pitää niistä kiinni. Työ edelltytää tikkaiden asettamista puuta vasten, mutta oksien kantokyvystä ei voi koskaan tietää ja tikkailta tiputaan jatkuvasti. Ensimmäisen työpäivän aikana meinasin tippua kymmenisen kertaa 3 - 4 metrin korkeudelta. 

Viiden työtunnin jälkeen kello on kaksitoista emmekä ole pitäneet tauon taukoa. Italialainen työkaverini alkaa syömään seisaaltaan marmeladileipää ja lopettaa kolme minuuttia myöhemmin. Pyydän häneltä englanniksi vettä ja saan vastaukseksi kummastuneen ilmeen ja sanan “no”. Itse syön lounaani noin 10 minuutissa ja jatkan töitä. Minua on pyörryttänyt jo tunnin, mutta ehkä se menee ohi. 

Seitsemän tunnin työskentelyn jälkeen lähden hakemaan vettä viereiseltä polulta, mutta minkään kokoinen hörppy ei riitä, koska kärsin jo nestehukan oireista. Sitä pahempaa on kuitenkin läkähdyttävän kuumuuden muuttuminen kylmän viiman tuntemuksiksi, jotka muistan liittyneen auringonpistoksen oireisiin. Minun on pakko levätä. 

Istun puun alla kolmatta minuuttia kun italialainen huutaa kovaa “no, you steal my money”. Hän osaa sittenkin englantia! Työtä tehdään parityönä ja rahat jaetaan, joten työtahtia ylläpitää molemminpuolinen maskuliinisen luottamuksen ja syyllisyyden yhteys. Tunnen olevani petturi, kun sanon “sorry, I feel sick”. Itailainen ei ymmärrä sanaakaan vaan hokee edellistä lausetta: “you steal my money”. Hänkin näyttää pahoinvoivalta ja pitelee kättään kuin se olisi vahingoittunut. Ehkä siinä on vain kramppi, koska jännetupin tulendukset ovat epäilemättä tässä työssä yleisiä. 

En ole pystynyt tekemään kunnolla töitä enää tuntiin, kun katson kelloa. Tunnen välillä paniikin oireita, jotka sekoittuvat tajunnan menetyksen tuntemuksiin. Olemme tehneet töitä 9 tuntia ja edessämme on yksi puoliksi täynnä oleva laatikko ja yksi sivulleen käännetty, jota ei tarvitsisi täyttää. Muut saman hostellin asukkaat ilmestyvät viereisiltä poluilta ja kertovat, että tämä viimeinen laatikko täytettäisiin yhdessä, vaikka vain minä ja parini saisimme siitä korvauksen. Saamme samalla tietää, että farmarin täytyy tuottaa tietty määrä appelsiinilaatikoita joka päivä eikä töitä lopeteta ennen kuin kiintiö on täynnä. 

Heittelen appelsiineja puista koriin, koska en jaksa enää laittaa niitä reppuuni. Töitä on tehty yhdeksän ja puoli tuntia, kun lähdemme kotiin. Työparini pitelee kättään. Saamme kuulla, että teimme jonkinlaisen ensikertalaisten ennätyksen saamalla 7 laatikkoa täyteen. Se tarkoittaa, että saamme molemmat 87 dollari eli 59 euroa. Tuntipalkaksamme jää 6,2 euroa, joka tulisi olemaan suurin liksani koko työsuhteeni aikana. 

Kaikki istuvat autossa hiljaisina ja tunnen oloni hurskaaksi. Tämä on itsensä paskomisen hyvä puoli. Sen jälkeen voi tuntea ansainneensa omat tarpeensa. Se on armoton klisee, mutta fyysisellä työllä lunastetaan paikka protestanttisen tarpeensiirtäjän taivaassa. Kukaan ei voi tulla sanomaan työpäivän jälkeen, etten saisi avata olutta tai syödä paketillista pekonia. Eivätkä he ikinä tulekaan koska apelsiininpoimijat tuntuvat olevan hostellin työväenluokan sankareita. Vähän hölmöjä tehdessään työtä joka ei kannata, mutta silti varmasti miehiä. 

Kerron hostellin omistajalle, että eka päivä oli pienoinen shokki. Hän myhäilee tyytyväisenä ja lausuu kuin isosta kirjasta, että shokki on (miehisen) karaistumisen ehto.


maanantai 9. marraskuuta 2015

Mildura. Farmi.

Sunnuntaina pääsimme 8h juna-&bussimatkan jälkeen saavuimme Milduraan. Syy, miksi tulimme tänne oli, että meillä odotti farmityöpaikka täällä. Minä 'pääsin' viinitilalle töihin ja Eppu appelsiineja poimimaan. Arvostus on jo kahdessa päivässä noussut tälläistä työtä tekeviä kohtaan. Me aiomme tehdä töitä muutaman viikon, mutta ne, jotka tekevät tätä monta kuukautta, huh! Työ on tylsää ja pomot on hulluja. Työhyvinvointi ei ole suuressa arvossa ja kaikki tunnutaan repivän työtekijöiden selkänahasta. Minulle sentään maksetaan tuntipalkkaa, mutta Epulle maksetaan aina palkka niin paljon, kun on appelsiinikoreja kerätty. Toisin sanoen leikkelen viinioksia sisällä (tähän mennessä tempranillo&pinot noir) ja lajittelen niitä kokojen mukaan. Toinen työ, jota tein tänää, on viinioksien "yhdisteleminen". Oksa, jossa on nuppu, liitetään oksaan, joka isketään maahan kasvaamaan. Sisätyö on ehdoton plussa, sillä täällä maanantaina oli +35astetta ja tänään oli vaatimattomat +28astetta. Työpäivät ovat 8h pituisia (minulla 7.30-16 ja Epulla 7-15). Mutta esimerkiksi tänään työnantajani sanoi puoli 2, että lähtekää kotiin, koska ei ole enää töitä tälle päivälle. Käytin päivän hyödyksi ja kiertelin Milduran keskustaa ja join cappucinoo. Työ tuntui siinä hetkessä edes vähän siedettävältä ajatukselta.



Kaksi päivää takana ja toinen päivä jo parempi kuin ensimmäinen. Mutta hatun nosto kaikille, jotka ovat tätä tehneet monta kuukautta. Onneksi meidän ei tarvitse. Kuitenkin tämäkin on kokemus, ajatellaan niin. Eipä ole paljoa muuta tehty viimeisen 2 päivän aikana. Enää 3 päivää jäljellä tällä viikolla.

Olen kuullut jo muutamalta, että blogimme voisi olla ruokablogi niin pläjäytämpä tänne kollaasin ruuista. Toisin sanoen oli tylsää 8h matkalla Melbournesta tänne. 



Nyt vähän lepiä ja reippaana aamulla ylös uuteen päivään! Bali siintää jo mieles.

Xoxo,
Annika

torstai 5. marraskuuta 2015

Canberra - Melbourne

Hurjaa vauhtia aika vaan kuluu. Tänään tajusin, että olemme olleet jo 2,5 viikkoa Australiassa! Blogihiljaisuuden aikana olemme ehtineet piipahtaa Canberrassa Australian pääkaupungissa ja tällä hetkellä vietämme aikaa Melbournessa.


Canberra oli oikea rauhan tyyssija verrattuna Sydneyyn. Ihmisiäkin oli vain reilut 300 000 eli aika minipaikka Sydneyn jälkeen. Matkamme alkoi siis Sydneystä, mutta lähtö ei ollut kaikista otollisin tai miellyttävin.. Puoli 10 aikaan päätin laittaa rinkkani kiinni, koska kl. 10.00 oli hostelli huoneemme luovutus, niin rinkan vetoketju päätti lopettaa toimintansa kokonaan. Pieni paniikki & itkupotkut tuli läpikäytyä, mutta onneksi neuvokas matkakumppani löysi ratkaisun; teippasimme rinkan kiinni. Näky oli huvittava ja sain pelätä, että koko omaisuuteni löytyy pian Sydneyn kaduilta. Onneksi kuitenkin pääsimme Canberraan asti. Seuraavana päivänä piti lähteä sitten rinkkaostoksille. Onneksi tämä on ollut tähän astisen reissumme suurin koettelemus.

Muuten elo Canberrassa meni hyvin. Air bnb majoittamme oli huippu tyyppi. Hän esimerkiksi neuvoi, miten paeta alligaattoria. (=Juokse siksakkia, sillä alligaattori pystyyn juoksemaan vain suoraan.) Joimme myös hänen ja muiden kämppistem kanssa punkkua, söimme pastaa ja keskustelimme Australian ja Suomen koulutusjärjestelmistä. Canberrassa siis lepäsimme, käyskentelimme ja eksyimme lenkille (gps:n avulla löysimme takas majapaikkaan). Samalla eksymisreissulla löytyi myös luonnonpuiston, joka oli täynnä eukalyptuspuita! Tuli mieleen saunatuoksut.


Viikko sitten saavuimme Melbourneen. Tykkään kaupungista tosi paljon ja viikko ei ole riittänyt mihinkään. Paljon on vielä nähtävää ja on joutunut jo priorisoimaan, missä käydään, koska matkamme jatkuu sunnuntaina täältä eteenpäin. Emme kumpikaan ole syttyneet hirveälle säntäilylle ympäriinsä ja nähtävyyksien katseluun. Mielummin rauhaisaa oloa ja tehdään, mitä huvittaa. Lomallahan kuitenkin olemme.

Melbournessa ollaan paljon pyöritty kaupungilla ja löydetty huippu 'kuja', joka on täynnä kahviloita ja ravintoloita. Käyty jo useampaan otteeseen siellä syömässä. Saatiin myös viikon ilmaisjäsenyys salille, ettei ala herkut koppaan kylkiin. St Kilda biitsilläkin kävimme, mutta sää Melbounessa on arvaamaton. Aamulla saattaa sataa kaatamalla ja iltapvällä on helle. Sääennustuksiin ei kannata uskoa. Huomatti jo muutamaan otteeseen. Täällä söimme myös ensimmäistä kertaan dumplingseja (aasialaisia täytettyjä 'taikinanyyttejä')! Olin fiilistellyt niitä jo kauan ja nyt pääsin maistamaan niitä. Hauska kokemus, mutta ei pääse ihan ykkösherkkujen kastiin.





Reipastuimme myös yksi ilta ja kävimme yötorilla. Oli vaikka mitä ruokakojuja ja vaate-&korukojuja! Onneksi olimme syöneet jo sitä ennen, muuten olisi tultua maistettua koko torin ruuat läpi. Nyt tyydyimme vain skumppaan muovilasista.


Meillä on vielä muutama päivä aikaa ennen kuin lähdemme eteenpäin, niin vielä agendassa on Melbournen eläintarha, skumppa&suklaafiilistelyt ja Fitzroyn katsastus. Fitzroy on sellainen hipsteri kaupunginosa, jossa ajateltiin pyörähtää. Uskon, että paluumatkalla Sydneyyn pysähdymme vielä hetkeksi Melbourneen niin ei tarvi panikoida nyt vikoja päiviä täällä.

Xoxo
Annika




sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Punaisten lyhtyjen Kings Cross

Melkein viikko vierähtänyt Sydneyssa ja oltu jo kuukausi reissussa! Sydneyssa on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Tuntuu, että olemme päässeet vain raapaisemaan Sydneyn pintaa tämän viikon aikana.

Asumme hostellissa Kings Crossilla, joka on ns. 'punaisten lyhtyjen' kaupunginosa. Paikka kuhisee elämää ja on täynnä ravintoloita ja kahviloita. Olemme syöneet täällä maistuvat pannukakut kahvilassa, joka näyttää epäilyttävältä, hakeneet ex temporee skumpat ja juustot perjantai-illalla. Olemme kierrelleet ja kaarrelleet ympäri Kings Crossia, öytäneet vakkarisalin ja vakkarikaupan, fiilistelleet ruokakaupan tarjous Timtameja (suklaakeksejä) ja tuoreita marjoja. Samalla löysimme Aldin (saksalainen halpisruokakauppa). Pidän Kings Crossista. Vaikka muutama koditon ja kylähullu voisi olla vähemmän.

Meitä peloteltiin, että Australia olisi kallis maa. Joissakin asioissa varmasti, mutta en ole itse kohdannut vielä asiaa. Lounasta saa 10 dollarilla (~6-7e), kaupassa tietyt tuotteet ovat halvempia (tuoreet marjat, peanut butter), alkoholi on halvempaa ja happy houreja on paljon. Toisin sanoen olemme Sydneyssa nauttineet elämästä.

Kuuluisa Sydneyn oopperatalo on nähty ja Botanic gardenissa kävelty. Kävimme myös lauantaina Paddintonissa joka lauantai järjestettävissä markkinoilla. Eri ruokakojuja, austraalialaisia designvaatteita ja rihkamaa löytyi. Tunnelma oli huippu. Tykkäsimme molemmat tästä. Tämän jälkeen päätimne vielä pyörähtää Newtownissa. En voi muuta sanoa kuin, että aivan mahtava kaupunginosa ja aivan erilainen kuin Paddington! Paljon pieniä vaatekauppoja, erilaisia kahviloita ja ravintoloita päästä päähän.

Mikä sitten on Syneyssa vähiten Suomi?

- Se, että voit olla niin paljoa suunnitelematta, mitä ja milloin ostat esim. ruoka-aineksia tai viniä. Suomessa ei hirveän monesta paikkaa voi perjantai-illalla päättää kl.22 aikaa, että nyt haluan nauttia juustoja ja viiniä. Kaupat ovat joko 22/23 auki ja paljon pikkukioskeja, jotka ovat ympäri vuorokauden auki.

- Kansallisuudet. Turisteja on paljon ja eri kansallisuuksia on näin ollen myöskin paljon. Kauppoje  ja ravintoloiden henkilökunnasta löytyy myös eri kansallisuuksia.

- Salien määrä keskellä kaupunkia. Valehtelematta keskeltä kaupunkia löytyy about 10salia toistensa läheisyydestä.

- Tiskiharja ei ole, vaan ällöttävä sieni, jolla pestään astiat.


Matkamme jatkuu kohti Canberraa! Siellä oleilemme 5 päivää ja loppuviikosta pääsemme juhlimaan Halloweenia Melbourneen!

Xoxo
Annika