sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kun kaikki hieno loppuu, jäljelle jää matematiikka

 1 kiivetty vuori
 1 rikkoutunut rinkka
 1 ostettu rinkka
 2 maanosaa
 2 oksennustautia
 3 rikkoutunutta housuasustetta
 4 rikkoutunutta tai hävinnyttä kenkäparia
 5 kuukautta
 6 maata
 7 simkorttia
 9 alusta loppuun katsottua televisiosarjaa
10 lentokenttää
10 maistettua suklaamerkkiä
13 lentoa
17 skumppapulloa
17 tavattua kansallisuutta
20 kuntosalia
21 facebookkaveria
24 kaupunkia
33 hostellia, hotellia, airbnb't
53 383 matkustettua kilometria

Viisi kuukautta sitten otimme tavoitteeksi tutustua syvällisesti lukemattomiin erilaisiin kulttuureihin, löytää itsemme ja ottaa selvää onko keskiluokkainen elämä Suomessa sen arvoista. Osaamme vastata näihin kysymyksiin aiempaa huonommin, mutta samalla tunnemme kysymykset paremmin ja siksi voimme sanoa kasvaneemme ihmisinä yhtä paljon kuin Madventureksen äijät.

Samoin kuin Riku ja se pitkäletti kerromme kasvustamme kuin kesällä kotiutuneet inttiapinat: yhtä usein ja lähinnä hokemilla. Kaikki saavat tietää että maailmalla kulttuuri merkitsee. Ihmiset elävät oikeasti eri tavoilla yhteiskunnasta riippuen. Suomalaiset säännöt eivät ole turhia eikä muslimit valtaa Suomea. He eivät edes tee sitä maissa, joissa ovat olleet satoja vuosia enemmistönä.

Ennen kaikkea osaamme sanoa uusia asioita toisistamme. Vietimme lähes poikkeuksetta 24 tuntia vuorokaudesta senttien tai korkeintaan metrien päässä toisistamme. Se vaatii kestävyyttä, voimaa, ketteryyttä, koordinaatiokykyä, venyvyyttä ja kunto eli kaikkea mitä crossfitissä tarvitaan. Silti useimmista tilanteista selvisimme, koska meillä molemmilla oli riittävän iso hauis.

Lempipaikka jokapäiväisessä matkailuelämässä:

Annika = ruokakauppa, Aldi
Eppu = hotellihuoneen sänky

Epun eniten matkoilla vislaama laulu: Tapani Kansa - Satumaa
Annikan eniten vihaama laulu kaikista maailman lauluista ikinä: Tapani Kansa - Satumaa

Kolme lempilaulua matkalla:

Annika: Paul Kalkbrenner - Sky and Sand, Paul Kalkbrenner - Feed your head, Sanni - Mitähän vittua
Eppu (ei vislaamaa): Pet Shop Boys - New York City Boy, Mikko Alatalo - Känkkäränkkä, Michael Jackson - Man in the mirror

Lempieväs matkalla:

Annika: papaija ja mango
Eppu: pähkinät

Lempimaa:

Annika: : Uusi-Seelanti
Eppu: Uusi-Seelanti

Lempikaupunki:

Annika: George Town, Malesia
Eppu: Queenstown, Uusi-Seelanti

Vaikuttavin paikka: 

Annika: Mount Wellington, Tasmania, Australia
Eppu: Malesia kokonaisuudessaan

Vaikuttavin yksityiskohta paikoista:

Annika: Malesian kolmen kulttuurin yhteiselo
Eppu: kuinka pieni asia valtiojärjestys on koko yhteiskuntaan nähden

Hurjin kokemus:

Annika: Milduran viinitilatyöskentely
Eppu: Milduran appelsiinifarmityöskentely


Ensimmäinen asia, joka tulee Suomesta mieleen kun mietin nyt:

Annika: ruisleipä
Eppu: säännöt

Lämpöennätys matkalla +43astetta, Paikka: Mildura, Australia
Alin päivälämpötila: +11 astetta, Mount Wellington, Australia





sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ah, ihana Malesia!

Malesia on kyllä niin kiva. Kolme erilaista kulttuuria lyöty yhteen ja me turistit saadaan nauttia niiden kaikkien parhaista puolista. Olemme saapuneet Kuala Lumpurista George Towniin. Junalla taas puksutimme tänne. Tällä kertaa juna oli uudempi, kuitenkin ilmastointi toimi taas turhan tehokkaasti niin sain istua junamatkan takki päällä.




Tulimme ensin Kuala Lumpurista junalla Butterworthiin ja siitä otimme lautan George Towniin. Hauskaa oli, että lauttaterminaalissa piti vaihtaa Malesian ringgit schillinkeihin, jotta saatiin tiputtaa kolikot pieneen laitteeseen. Oi tätä nykyaikaa.


George Town on ollut kohteena miellyttävä. Täällä on myös Unescon maailmanperintökohde, jota kävinme yksi päivä ihastelemassa. Hienoja rakennuksia ja ympäriinsä katutaidetta. Ja sairaasti kiinalaisiaturisteja. Aina kun yritti ottaa kuvaa katutaiteesta niin vähintään yksi kiinalainen oli kuvassa. Little Indianin myös löysimme tästäkin kaupungista. Oli ihanan tunnelmallinen paikka ravintoloineen ja kojuineen. On taas myös tultu maisteltua, vaikka minkälaista ruokaa. Aina välillä vähän paremmalla menestyksellä ja välillä vähän huonommalla. Tällä hetkellä paistetut nuudelit tulevat jo korvistani ulos, mutta laksaa (mausteinen nuudelikeitto) voisin syödä loputtomiin.





Kävimme myös yhtenä päivänä Monkey Beachilla! George Townissa ei ole kunnon biitsejä ja jos haluaa löytää hyvän, niin täytyy vähän retkeillä kauemmaksi. Noh. Ensin menimme bussilla tunnin biitsille. Kilometrejä ei varmasti ole montaa, mutta liikenne ja huonot tiet vaikeuttavat liikkumista. Kun pääsimme "rannalle", kerrottiin meille, että rannalle täytyy ottaa vene tai kävellä luonnonpuistossa 3.5km. Meinasin repiä pelihousuni, koska olin varautunut mukavaan lötköttelypäivään enkä mihinkään raskaaseen tuntien kestämiseen liikkumiseen. Päätimme sitten kävellä rannalle, mikä oli loppujen lopuksi huippua! Pientä viidakkotietä painoimme eteenpäin, välillä ylittäen kaatuneita puunrunkoja ja välillä meressä kävellen. Lopulta pääsimme rannalle olin niin hiestä märkä (+34 astetta), mutta fiiliksissä. Ranta oli poukamassa ja siellä ei ollut hirveästi ihmisiä. Mahti kokemus. Viidakkoreissulla näimme; apinoita, rapuja, pikkulinnun kokoisia perhosia, liskoja ja kuolleita kaloja. Päivän eläinbongailut tuli täyteen.






Tänään lähdemme vielä reissumme viimeiseen kohteeseen; Langkawiin. Pääsemme taas lauttaan, mutta tällä kertaa 3 tunniksi. Onneksi aamulla tuore syöty papaija helpottaa oloa.

Xoxo
Annika

tiistai 9. helmikuuta 2016

Biksut raksahaalarien päälle?


Minä ja Annika menimme malesialaiseen vesipuistoon ja oletimme näkevämme useita bikineitä, koska kyse on sentään vedessä leikkimisestä eikä ole kivaa jos vaatteet kastuvat. Jos ihmisillä olisikin enemmän päällä, he varmaan käyttäisivät kokopitkiä uima-asuja tai shortseja. Joka tapauksessa Annika halusi laittaa bikinit, koska ne ovat hänen uima-asunsa.

Suurin osa vesipuiston asiakkaista oli pukeutunut kokopitkään oloasuun. Sellaiseen, mitä me käyttäisimme sohvalla. Minusta se näytti keväältä 2011. Suomi oli voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden ja lähtenyt juhlimaan kevätpakkasessa kaikkien kaupunkien keskustoihin, siihen torin ainoaan suihkulähteeseen, jossa vesi jo virtaa.

Olen yleensä aika herkkä aistimaan kulttuurisesti tarkoituksenmukaista toimintaa, mutta nyt olin 4-vuotias, joka repii äitiään hihasta ja kysyy: “eiks noi kastu”. En väitä tietäväni miltä annikasta tuntui, kun jokaisen miehen ja naisen katseet raapivat ja nuolivat häntä, mutta voin kertoa miltä se vaikutti. Katseen kohdistuessa Annikan bikineihin, unohdettiin kaikki muut häneen liittyvät asiat.

Annika on valkoihoinen, eurooppalainen ja useimpien mielestä kristitty, mutta koska hän on nainen, hän on vastuussa Sunway Lagoonin vesirengasradan moraalisesta tilasta. Sukupuoli on jännä asia, kun se ylittää etnisyyden ja kansallisuuden. Minä olin myös ilman paitaa, mutta en kokenut kertaakaan sukupuolista paheksuntaa.

Toisinaan Annika luki mielestäni ihmisten ilmeitä ja eleitä väärin koska hän ajattelee toimivansa vastoin moraalista koodia. Julkisessa tilassa oleminen onkin äärimmäisen herkkä ja tunteellisesti latautunut asia. Ihmiset lukevat toisista lähteviä viestejä koko ajan missä tahansa tilanteessa ja pyrkivät käyttäytymään toisia kunnioittavalla tavalla. 

Varsinkin vierailla ja muukalaisilla se johtaa jatkuvaan anteeksipyytelyyn ja itsesyyttelyyn, vaikkei kukaan sitä edellytä. Malesian vesipuistossa oli sallittua käyttää bikineitä ja näimme paljastaviakin asuja. Vesipuiston epävirallinen naisille osoitettu pukukoodi vain loi vaikutelman, että parasta muille olisi jos pukeutuisi peittävästi.




sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Aussit hyvästelty ja halpojen ruokien maa kohdattu!

Pientä päivitystä voisin vähän täällä blogin puolellakin tehdä. Muut somet laulaa, mutta jotenkin hirveän raskasta on ollut istua koneen äärelle. Nyt kuitenkin kirjoittelen jo Kuala Lumpurista (!!). Kreisii. Niin se aika vain sujahtaa, 2 viikon päästä on jo kotiinpaluu.

Tosiaan Ausseihin palatessani vielä, tarkemmin sanoen Hobarttiin Tasmaniaan. Vietimme Hobartissa abouttiarallaa vähän alle viikon ja tykästyimme kaupunkiin hurjasti! Saapumispäivänä bongasimme heti paikalliset markkinat; Salamanca Market, jotka ovat joka lauantai ja suuresti kehutut. Löysimme sopivasti gini- ja viskimaistelukojut ja pannaritkojun. Eli vietimme lauantain näitä tuotteita maistellen. Löysimme myös paikallisia kirsikoita, jotka olivat todella halpoja, sillä kirsikkasesonki oli loppumaisillaan. Australiassa on hassua, että koko ajan on jonkun hedelmän sesonki ja sitä saa halvalla ja se on hyvää.


Pääsimme myös todistamaan omaa urheilullisuuttamme, sillä patikoimme Mount Wellingtonin huipulle. Olimme jo aiemmin päättäneet, että haluamme Tasmaniassa kiivetä jollekkin vuorelle ja tämä vuori koitui meidän kohteeksi. Aivan mahtavat näkymät ja erilainen kokemus. Toisin sanoen vedimme jyrkkää ylämäkeä ja kinttupolkua 2 tuntia ylös, jolloin olimme aivan hiestä märät, nälkäisiä ja alastulo lähinnä itketti. Olimme ostaneet evästä ja punkkupullon, jonka aattelimme korkata päästyämme huipulle. No lasillisen joimme, sillä alastulo punkun vaikutuksenalaisena ei houkuttanut, sillä oli vaikeuksia muutenkin jo pysyä kivien päällä pystyssä. Selvisimme kuitenkin alas ja matka kestikin "vain" reilut puoltoista tuntia.


Yksi Hobartin huippuhetkistä oli, kun pääsimme hollantilais-&kanadalaisvahvistuksen kanssa juhlimaan Australian Dayta eli aussien kansallispäivää. Onneksi meillä oli kasassa hyvä porukka, sillä tämän päivän juhlinta jäi aussien puolelta erittäin laimeaksi. Onneksi Epulla oli edes Australian Day-hattu päässä koko päivän, niin juhlatunnelma oli edes vähän taattu. Tasmania oli kyllä miellyttävä kohde, vaikka vain kaksi kaupunkia kerkesimme kiertää. 

Vietimme viimeiset Aussipäivät Sydneyssa, sillä lento Singaporeen lähti sieltä. Vähän haikein mielin jätin Australian taakse. Siellä tuli kuitenkin tämän reissun aikana vietetty eniten aikaa. Viimeisen viikonlopun aikana emme tehneet mitään järin mullistavaa. Minä lähinnä fiilistelin aamupalaa syödessäni Sydneyn oopperatalon näkymää ja Aldin tuoreita viikunoita. Vaikka haikein fiiliksin jätin Australian taakse, silti Aasia kutkutteli. Halvat ja hyvät ruuat!


Saavuimme Singaporeen 7 tunnin lentomatkan jälkeen viime maanantaina hieman väsyneinä. Neljän päivän sisällä olimme matkustelleet Launcestonista Sydneyyn ja Sydneysta Singaporeen. Mielestäni Singaporea on erittäin helppo lähestyä, jollei ole ennen Aasiassa ollut, sillä se on sen verran länsimaalainen kompleksi ja vettä saa juoda hanasta. Olimme valinneet hotellin Geylangin alueelta, joka sitten myöhemmin googlettamisen jälkeen saimme selville, että tämänkin alue oli ns. red-ligth-districtia, kuten ensimmäinen kohde Ausseissa, Kings Cross. Noh, alue oli ravintoloiden kannalta huippu! Halpaa ja erittäin paljon erilaisia kohteita, jossa voi syödä!


Olimme vain muutaman päivän Singaporessa ennen matkan jatkoa Kuala Lumpuriin. Kerkesimme käydä katsastamassa keskustan, China Townin, Little Indianin ja Marina Bayn puistoineen. China Town sykähdytti. Ostimme jopa maisteluun kiinalaisia karkkeja ja kiinalaita "synttärikakkua", sillä China Town oli täynnä erilaisia juhlimisjuttuja kiinalaisten uuden vuoden takia. Karkit ja kakkut eivät sykähdyttäneet, mutta hauska maistelukokemus. Singapore oli kaupunkina jees, mutta jotenkin sen niiin länsimaalaisuus sääntöineen ja korkeineen pilvenpiirtäjineen jätti kylmäksi. Olen paljon tyytyväisempi päästessäni kokemaan ns. oikeaa Aasiaa. Kuitenkin meidän kaupunginosa oli kuitenkin huippu verrattuna Singaporen keskustan kliinisyyteen.


Saavuimme torstaina Kuala Lumpuriin junalla. Vähän jännitti jo etukäteen, minkälaisia junia täällä on, mutta voin sanoa, että toimii! Sitä en vielä oikein ymmärtänyt, että Singaporesta Kuala Lumpuriin junamatka kestää reilut 7h ja matkaa on n.350km... Juna oli kuitenkin perus VR, vaikka ilmastointi oli hiukan liian lujalla (vietimme junamatkan takit päällä ja pyyhkeet peittoina) ja WC-tyyppejä oli kaksi; sitting toilet ja squat toilet. Olimme varanneet Kuala Lumpurin hostellin China Townista ja junamatkan jälkeen pääsimme hyvin perille. Nälkäkiukkuisen lähdimme metsästämään ruokaa ja päädyimme paikkaan, jossa söin nuudeleita, jotka näyttivät, että olivat liman peitossa ja meitä veloitettiin pähkinöitä ja kosteuspyyhkeitä, jotka tuotiin pyytämättä pöytään. Muutaman päivän jälkeen asia vaan hihityttää, mutta silloin matkustuksen jälkeen vaan kiukutti.



Oikeastaan nyt vasta kaksi kunnollista päivää takana Kuala Lumpuria ja voin sanoa, että tykkään tästä kaupungista. Ihmiset ovat ystävällisiä, puuroa löytynyt kaupasta, uusia makuelämyksiä koettu, muutamat basaarit kierretty ja China Townin hektisyys koettu. Ehkä suurin minulle pohdintaa aiheuttanut on se, kuinka normaalisti naiset täällä käyskentelvät pään peittävää huivia käyttäen. Tunsin itseni ulkopuoliseksi kävellessäni kaupungilla hiukset hulmuten. Joka paikassa on myös kauppoja, joissa myydään vaikka minkälaista pään peittävää huvia. Ei ole vain mustia tylsiä huiveja, joita olen itse tottunut näkemään, vaan on värikästä, kuviollista, timanttisia yms. Hauskaa kokea tämä ja se on myös avannut vähän silmiäni.


Molemmat ollaan fiilistelty myös erilaisia ruokia täällä. Ollaan syöty sekä ei-niin-maittavaa ruokaa ja superia ruokaa. Ollaan myös nähty iltavalaistuksessa Kuala Lumpurin kaksoistornit ja pyöritty ympäri China Townia. Odottelen innolla, mitä tänää tapahtuu, sillä tänään on kiinalaisen uudenvuoden aatto! Ja koska hostellimme on China Townissa, niin jotain hassua voi nähdä! Keskiviikkona aiomme hyvästellä Kuala Lumpurin ja iskeä Pedangiin, George Towniin, joka on tituleerattu Malesialaisen ruua pääkaupungiksi. Olen innoissani.


xoxo
Annika

tiistai 19. tammikuuta 2016

Tasmania aka Tassie

Balilta palattu maahan, jossa vettä saa taas juoda hanasta ja ei tule niin paha soija ihan koko aikaa. Reilun viikon verran ollaan jo totuteltu Australian maaperään. Sydneyssä vietettiin eka viikko ja viime sunnuntaina otettiin suunta Tasmaniaan! Ajatus tähän lähti siitä, kun a) vikat 2 viikkoa Australiassa ja ei huvita viettää sitä Sydneyssä b) jotain uutta haluttiin vielä kokea ja c) lentoliput olivat halpoja tänne. Kuitenkin haluan vielä palata hetkeksi Balin tunnelmiin ennenkuin isken Tasmanian kimppuun.



Vikat viikot Balilla sujuivat rattoisasti. Hengausta, pötköttelyä, syömistä ja vähän reenaustakin. Lähdettiin uudenvuoden jälkeen Gileille viettämään vielä viimeisiä hetkiä Indonesiassa. Tarkemmin sanottuna olimme Gili Airilla, mutta teimme kuitenkin päiväretken Gili Menolle. Tykkäsimme todella paljon Gileistä, vaikka saari ei ihan yhtä harmoninen ollut kuin Fidzin Bounty Island. Tämä johtui pikemminkin siitä, että saarella oli paljon turisteja ja astellessa Gili Airille saat vastaasi Gilin 'kaatopaikan' eli saaren jätteet, jotka pötköttivät tien vieressä. Tämän ohitettua kuitenkin maisema ja haju muuttuivat paremmaksi.


Gileillä nautimme oikeastaan vain olostamme. Kävimme snorklaamassa (ja näimme merikilpikonnan!!), söimme hyvin, sekä indonesialaista ruokaa että herkkuja, kävelimme ympäri saarta ja istuimme ja pelasimme korttia. Lugnia menoa. Maistoimme myös eräänä iltana mahi-mahia (sairaan iso kala) ja miekkakalaa. Saarella oli tapana, että joka ilta lähes jokaisessa ravintolassa oli barbeque-iltamat. Tämä tarkoitti, että sait tiskiltä valita jotain tuoretta kalaa, lihaa yms ja ne grillattiin siinä nenän edessä syötäväksi. Vaikka mitä makoisaa merenelävää olisi ollut tarjolla, nam. Meidän kalavalinnat olivat kuitenkin todella hyvät ja päästiin maistelemaan jotain, mitä ei oltu ennen maistettu.

Kuitenkin ikäväksemme pääsimme todistamaan yhden ruokamyrkytyksen/noroviruksen saarella. Vikana iltana nimittäin Eppu sai sellaisen ja jouduimme viettämään Gileillä vielä yhden lisäyön, jotta saatiin Eppu matkutuskuntoon. Päästyämme takaisin Seminyakkiin olikin minun vuoro morjestella pönttöä. Hirveen hauska tapa viettää viimeiset päivät Balilla. Mutta ei nyt yksi Aasian reissu olisi mitään ilman pikku ruokamyrkytystä tai muuta mahapöpöö. Kuitenkin Gileistä ja Balista jäi siltikin kiva fiilis, vaikka viimeisinä päivinä emme ihan täysissä voimissa olletkaan. Kiitos Bali ♡



Nyt sitten vietämme vikoja viikkoja Australiassa. Tarkalleen ottaen aika lailla tasan 2 viikkoa niin olemme takaisin Aasiassa. Ja kohta tuleekin päivä, jolloin olemme enää kuukauden reissussa!



Tulimme siis viime sunnuntaina Tasmaniaan, Launcestoniin, joka on Tasmanian toisiksi suurin kaupunki (70 000 ihmistä). Söpö pieni ja rauhallinen kaupunki, jossa on hauskoja kujia ja supereita jätskiannoksia.. Ollaan myös patikoitu ympäriinsä eräänlaista puistoa ympäri (Cataract Gorge). Tarkoitan puistolla nyt vähän enemmän kuin esimerkiksi Tampereen koskipuistoa. Paljon patikoimisreittejä ylös ja alas, upea järvi, jossa voi pulikoida, ja mahtavia maisemia. Meninme myös hissillä (istuttiin sairaan korkealla ilman suurempaa turvaköyttä) ylös melkein huipulle! Oli hyvät näköalat niin korkealta. Tänään palasimme vähän lisäpatikoimaan ja päädyimme käyskentelemään ympäriinsä yli 2.5 tuntia. Ja tietenkään ilman vettä. Tyypillistä. Siistiä kuitenkin oli!






Olemme vielä Launcestonissa perjantaihin asti ja sen jälkeen suuntaamme Tasmanian pääkaupunkiin Hobartiin!




xoxo
Annika








Ps. Emme ole tavanneet vielä Tasmanian tuholaista (Tasmanian Devil), mutta mini kengun tapasimme!

maanantai 28. joulukuuta 2015

Ruoka aina mielessäin, myös Balilla

Eilen tuli reissumme yksi etappi, sillä olemme olleet nyt 3kk reissun päällä. Käsittämätöntä, miten aika kuluu nopeasti, mutta kuitenkin kun ajattelen esimerkiksi Fidzia, niin tuntuu Boynty Islandin paratiisi viime vuoden kesälomareissulta.

Näkymä omasta olkkarista. Eli meidän asunnon yksi ulkoseinä.

Emme ennen olleet kumpikaan ollut Aasiassa ennen Bali-reissuamme. Sen takia varmasti olemme kokeneet kaikke erilaiset kulttuurierot erittäin voimakkaana, sillä meillä ei ole aikaisempaa vertauskohdetta. Kuten Eppu jo aiemmin kirjoitti pikkulapsista, jotka tulevat myymään rannenauhoja rannalla, ovat tämänkaltaiset “kulttuurishokit” olleet isoimpia. Emme kumpikaan olleet tottuneet siihen, että kävellessä kaduilla tai pötköteltäessä rannalla kaikki yrittävät myydä jotain, eikä rauhassa saa kulkea. Kamalinta on juurikin nuo pikkulapset. Puoltoista viikkoa nyt Balilla olleena voi sanoa jo, että asiaan on alkanut tottua. Enää se ei ahdista/ärsytä/raivostuta niin paljoa. Liikenteeseen emme ole kyllä vielä tottuneet, tai töötin käyttöön. 


Viimeiset puolitoista viikkoa ovat menneet rennosti pikkuhiljaa tutustuen tähän uuteen maahan ja paikkaan. Joulummekin kerkesimme viettämään hollantilaispariskunnan kera. Pakko myöntää ettei suurta joulufiilistä ollut, kun aloitin jouluaaton biitsilla oleillen ja surffaten. Eppu kuitenkin päätti aiemmin jo, että hän haluaa tehdä meille aattoglögit. Palatessamme kotiin tuoksui koko asunto glögiltä ja se nostatti joulumieltä jopa tässä yli +30asteen helteessä! Jouluateriammehan tosiaan koostui salaatista, Lauran äidin leipomasta limpusta, tonnikalasta, tempestä ja tofusta. Vähän erilainen joulupäivällinen!


Olen tosiaan surffannut elämäni ensimmäisen kerran täällä! Oli erittäin hauskaa, vaikka olinkin ruhjeilla ja mustelmilla seuraavat kolme päivää. Surffaus oli yksi asia, jonka halusin tehdä Balilla. Itseasiassa halusin tehdä sen jo Australiassa, mutta surffikurssin hinnat olivat niin suolaiset niin päätin suosiolla odottaa. Olen myös syönyt kasoittain indonesialaista ruokaa. Ruoka on erittäin hyvää ja koostuu aina milloin kanasta, tempestä, tofusta, kalasta, riisistä ja erilaisistä höyrytetyistä kasviksista. Vaikka ruoka hyvää onkin, niin silloin tällöin kaipaisin rapsakkaa kasvista kylkeen. 


Hienoimmat ateriakokemukseni ovat kyllä olleet Bali-reissun alussa, kun menimme epäilyttävän näköiseen pikku indonesialaiseen ravintolaan syömään. Itse olisin kävellyt ohi ja todennut paikasta, etten aio hankkia mahatautia tällä reissulla tuosta paikasta, mutta koska meillä oli paikallinen vahvistus mukana, niin uskaltauduin tähän paikkaan. Ja onneksi menimme! Istuimme ilman kenkiä lattialla ja söimme todella maittavaa ruokaa tulisella kastikkeelle höystettynä. Maustoin myös kananjalkaa (en sitä lihaosaa vaan sitä missä on varpaat) ja kanansuolta. Molemmat oli tehty mukavan rapsakkaaksi öljyssä. Löysin myös uuden ruokarakkauden; paikallinen soijakastike! Ei missään nimessä samanlaista kuin Kikkoman, vaan paksua ja enemmänkin siirrappimaista. Ai että. Itse en uskaltautunut syömään käsilläni niinkuin muut ravintolassa, vaan pidättäydyin haarukassa. Todellakin unohtamaton ensikosketus indonesialaiseen ruokaan. 


Biitsillä on tultu pötkötettyä paljon ja rusketustakin on jo tarttunut, jes! Olen myös päässyt ajelemaan skootterilla. Kaikki nimittäin liikkuvat täällä skootterilla. Kävellen tottakai pääsee paikkoihin, mutta tuossa kuumuudessa käveleminen on aika tuskallista. Alan jo pikkuhiljaa tottumaan liikenteeseen ja siihen, että takani istuu 96-kiloinen möntti, joka hintsun verran estää skootteria kiihtymästä.


Huomenna ajattelimme lähteä skootterilla Ubudiin! Pääsee vähän muuallakin käymään kuin vain Seminyakissa. Ajattelimme ainakin käydä Monkey Forrestissa ja katsoa kulttuuria (=temppeleitä). Sen jälkeen voimmekin pötköttää mukavasti loppuloman Seminyakissa. Ei vaiskaan, ajattelimme lähteä Gileille uudenvuoden jälkeen!

Xoxo,
Annika
Kaksi hullua joulufiilistelijää

lauantai 26. joulukuuta 2015

Ajattele sen olevan pienikokoinen robotti

Suomalaisen päiväkotiasukin ikäinen hahmo kävelee hiekassa laiskalla askelluksella rantatuolejamme kohti. Hieman liian laihan lapsen kasvoilla on samanlainen tyhjä ilme kuin niillä onnettomille, jotka on raahattu aikuisten rapujuhliin ja käsketty olemaan hiljaa. Pojan jalka osuu tuolini selkänojaan, kun hän ojentaa kätensä 10 sentin päähän naamastani. Kädessä on kasa itse tehtyjä rannerenkaita. 

“1 dollar, please"

Mielessäni alkaa myllertää. Huomaan, että otan etäisyyttä ja ihmettelen. Mitäs tässä oikein tapahtuu. Yrittääkö lapsi myydä jotain vai kerjääkö hän vain? Miksi lapsi on täällä? Kuka hänet on laittanut tänne? Onko lapsen pakko olla täällä? 

Lapsi on vieläkin siinä: “1 dollar please"

Sitten samastun ja tuomitsen. Lapsen ei pitäisi olla täällä. On kauheaa, että lapsi on täällä. Vanhemmat ovat vastuuttomia, kun pakottavat lapsen tänne. Lapsi tulisi ottaa pois vanhemmilta. Lasta täytyy jotenkin auttaa. 

Lapsi laskee sekunteja siihen, kun hän on saanut luvan lähteä seuraavan asiakkaan luokse: “please” 

Tuomiota seuraa ongelman kieltäminen. En voi auttaa lasta, vaikka tekisin mitä. Ei lapsella ole hätää vaan hän on täällä vanhempiensa kanssa. Lapselle myyminen on vain leikkiä eikä hän kärsi tilanteesta. Lapsi ei tarvitse rahojani vaan hän saa ruokaa muutenkin.

Lapsi pitää kättä kasvojeni edessäi, mutta on lopettanut opetellun lauseen hokemisen.

Kieltämisestä seuraa epätoivo. Millään mitä teen ei ole mitään väliä. Jos ostan lapselta tavaraa, lapsi on täällä huomennakin, jos en osta, käy samoin. Jos annan hänelle rahaa ostamatta jotain, raha menee silti vanhemmille eikä mikään muutu. 

Lapsi lähtee eleettömästi pois, mutta hänen takaansa on tulossa jo toinen.

Nyt ei ole jäljellä muuta kuin todellisuuden hyväksyminen. Lapsi on täällä nyt. Voin auttaa  lapsen tilannetta rahalla, mutta silläkin on omat huonot puolensa. Kun ostan lapselta tuotteita, murto-osa tuotoista menee lapselle ja hänen perheelleen. Samalla lapsi- ja orjatyöhön perustuva myyntityö saa hyväksyntänsä. Voin näyttää esimerkkiä ja ostaa tuotteita pelkästään aikuisilta, mutta se saattaa vaikeuttaa lapsen tilannetta.

Pirullisten ongelmien edessä ihmisistä tulee yleensä kyynikkoja. Kyynikko näkee asioiden parantamisen mahdottomana, koska yksin on niin hemmetin vaikea muuttaa kaikkea nyt ja heti. Syyllisyyden edessä kyynikon on lopulta pakko ajatella lapsia pienikokoisina tarjoilijarobotteina, joita ei voi käyttää hyväksi tai kohdella kaltoin.

Eppu