R-kioskin tai tamperelaisen kahvilan edessä ei ole juurikaan ihmisiä, koska ihmiset ovat sisällä, jossa toiminta tapahtuu. Nha Trangissa kahvilan, ravintolan tai kioskin ulkopuolella on yhtä paljon ihmisiä kuin sisällä ja he saattavat pelata Mah Jongia katukivityksellä, johon istuisi Suomessa vain pikkulapset ja pultsarit.
Katupientareiden toiminta on avain Vietnamin kaupunkikulttuurin ymmärtämiseen, koska se on julkisena tilana ainutlaatuinen.
Saigonin tai Nha Trangin katuja ei ole tehty kävelemiseen, toisin kuin Hämeenkatu Tampereella. Kadut ovat liian ohuita ja täynnä skoottereiden epävirallisia parkkipaikkoja. Kävely on miellyttävimmillään labyrinttimaista kiemurtelua alkavien ja loppuvien katukivitysten yli ja skoottereiden ohi. Kävelykadun tai kaupunkibulevardin tunelman estää lopulta liikenteen absurdin voimakas ääni, johon kuuluu epäloogiselta vaikuttavat torvella tööttäilyt ja vaarallisen näköiset ohitustilanteet.
Katupientare ei ole Vietnamin kaupungeissa liikkumista vaan hengailua varten. Se on liikkumisen päämäärä itsesään niin kuin R-kioski Hämeenkadulla. Sinne saavutaan skootterilla, siellä levätään varjossa, paistatellaan päivää, syödään, pelataan, seurustellaan ja sitten lähdetään uudelleen liikkeelle. Mukana on useimmiten yksi tai enemmän sukulaista tai kaveria ja joskus koko suku pikkulapsia myöten.
Katupientareen omiminen yksityisen porukan käyttöön on hämmentävä näky suomalaiselle. Hän on tottunut, että hengailuun tehdyt paikat on erikseen merkitty ja oikeutettu tehtävälleen - niin kuin puistot ja niiden penkit tai esteettisen ja funktionaalisen tehtävän yhdistävät betonirakennelmat, joilla istutaan korkeintaan lihapiirakan tai jäätelön verran.
Kaupunkitila siis ymmärretään eri tavalla Vietnamissa. Katukivitykset ovat ns. monitoimitiloja, joiden ensisijainen tehtävä on elämän mahdollistaminen kullekin erilliselle perheelle. Kaupungin palvelut avautuvat siellä olijalle - ikään kuin ravintola, kahvila tai kioski rakennettaisiin yksilön, perheen tai muun sosiaalisen yksilön ympärille.
Tämän voi asettaa vastakkain länsimaisen populaarikulttuurin kanssa. New yorkissa asuva Carrien kulkee yksilönä ympäristössä. Hänen ihonsa ulkopuolella on iso kupla joka ohittaa alueita, paikkoja ja ihmisiä kännykän karttasovelluksen tapaan. Hän käy ympäristönsä kohteissa yksilönä ja katoaa kartasta siirtyessään toiseen ympäristöön.
Vietnamissa Carrie astuisi tyhjään karttaan ja
hänen ympärilleen alettaisiin rakentaa kaikkea mitä Carrie voi tarvita. Kun Carrie häviää kaupungista, häviää kahvilat, kioskit ja ravintolatkin - tai niille tulee muuta käyttöä. Ne ovat myyjien asuntoja ja samanlaisia hengailutiloja kuin katupientareetkin. Annika ostaa import-jäätelönsä läheisestä kaupasta, jonka myyntitila on samalla perheen isoäidin olohuone, jossa tämä katsoo joka ilta vietnamilaisia saippuaooppereita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti