keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Eurooppalaisen kyky luottamukseen

Ympärillämme pörräsi ihmisiä tai lähinnä miehiä ja heidän mahdollisuuksia etsiviä ilmeitään. Eurooppalaisittain sanoisimme "kehittyvä kaupunki” ja sen lentokentältä alkava “häsläävä” ilmapiiri. Minulle se vaikuttaa aina kysynnän ja tarjonnan raakuudelta, jos ihmisistä näkee, että he ovat aina töissä mutta heillä on samalla liian vähän mahdollisuuksia sen ajan tehokkaaseen käyttämiseen. Me saimme valita kuudesta taksikuskista, mutta he itse pitivät lopulta huolen, että valitsimme sen, joka oli vuorossa. 


Ehdimme saada tavarat takakonttiin, kun hostellimme “edustaja” tuli kertomaan meille ja taksikuskille, että saisimme ilmaisen kyydin hostelliin. Tämä reiluus tuntui liioitellulta, mutta se oli ensimmäinen osoitus “Fiji timesta”, johon ystävällisyys kuuluu luonnollisena osana. Hostellin henkilökunta ei vaikuta samalla tavalla tyrkyttävältä kuin esimerkiksi New Yorkin Broadwayn monet onnenonkijat. Sen sijaan useimmat näyttävät olevan huolissaan siitä, onko meillä kivaa 
 

On meillä, vaikka olemme vielä shokissa. Mikään mitä ajattelulla voi tehdä, ei valmista siihen, kun elämäntyyli muuttuu äkillisesti. Annika tottui yllättävän nopeasti siihen, että lakanoita ei vaihdeta, raikasta ruokaa ei ole saatavilla, hanasta tuleva vesi on epäilyttävää, sääntöjä ohjaa käytännön pakot ja ihmisiin luottaa vain sen verran kuin raa’assa kapitalismissa on tarpeellista. Itse olen aina elänytkin sellaisessa maailmassa, vaikka olen idealisoinut muuta.


Ihmisiin voisi luottaa enemmän, mutta se on meille vaikeaa. Olemme aina valmiita kuvittelemaan ihmisistä toiminnan takana hallitsevan “motiivin”, joka kertoo lopullisesti ihmisten tarinan. Sellaista motiivia ei ole olemassa koska ihmiseen vaikuttaa useimmat motiivit samanaikaisesti. Voi olla ystävällinen ja avulias “aidosti” ja silti haluta samaan aikaan myydä jotain. 


 
Luottamuksen tarpeessa olemme Kyproksella lomailevien tavoin löytäneet muita suomalaisia. Vietimme heidän kanssaan päivän Nadin keskustassa ja saimme paljon maailmankatsomuksellista tukea asioihin, jotka meitä mietityttävät. Ei se ole ihme, että turistit menevät paikkoihin, joissa on muita turisteja, koska heiltä saa luotettavuuden kautta sellaista jokapäiväistä psykologista tukea jota ilman on vaikea elää pitkiä aikoja.




1 kommentti: